Lumihuntu harson heittää, vanhan vuoden alleen peittää, on aika ystäviä kiittää, aihettahan paljon riittää. Entistä ihanampaa Uutta Vuotta 2012!!!
perjantai 30. joulukuuta 2011
tiistai 27. joulukuuta 2011
viikko 51
Maanantaina saimme kylään Nasun ja Ninon kasvattajan Miinan. Hänellä oli mukana Ninon sisko Ness ja Nasun isä Valto. Kyllä oli kakaroilla kivaa peuhata yhdessä ja Nasu yritti "pullistella" isälleen Valtolle. Pari tuntia vierähti mukavasti kahvitellessa ja rupatellessa, mistäpä muustakaan kuin koirista. Kiitos Miina vierailusta!
Viikko meni Joulua valmistellessa ja odotellessa.
Joulu meni mukavissa ja rauhallisissa merkeissä perheen kesken. Joulupukkikin kävi vierailulla ja poijat oli mielissään :)

poijat pakettejen kimpussa :) |
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
viikko 50
Maanantaina ajelin Sulon ja Ninon kans Kempeleeseen Tervosen Maaritin luo kyläileen. Poijathan mielissään "viihdytti" Maaritin ihania shelttineitokaisia.
Ninolla irtosi ensimmäinen maitoalakulmuri ja toinenkin heilahtelee. Uudet on kovaa kyytiä kasvamassa.
Illalla ajeltiin Ninon kans vielä kyläileen Karjalaisen Tiinan luo ja sielläkin Nino herra sai viihdyttää kolmea shelttineitokaista.
Tiistai aamuna Nino herralla irtosi toinen maitoalakulmuri ja nyt sitten "jännitämme" yläkulmureiden tuloa. Nino tänään 5kk ja säkä 33,5cm, joten mukavalta kasvu edelleen näyttää.
Keskiviikkoaamuna käytiin Karin ja viisikon kans Annalankankaalla. Todella surkea ilma, vettä satoi koko ajan. No, saipahan viisikko kuitenkin purkaa energiaansa lenkkipolulla.
Edin pojan Sulon kyynär- ja lonkkalausunto oli tullut omakoiraan ja JEEE huippu tulokset onkin kyynärät 0/0 ja lonkat A/A.
Perjantaina Ninon yläkulmurit puhkesi ikenestä läpi ja molemmat on tulossa OIKEIN suuhun, voi että olen tästä ONNELLINEN!!!
Lauantaiaamuna lenkitin kotimaastossa Onnin, Nasun ja Ninon. Edi ja Sulo pääsi Annalankankaalle tervehtimään Nelliä. Nelli on Edin tyttö ja siis Sulon sisko. Kyllä oli Nellistä tullut kaunis shelttineiti. Tykkäsin kovasti näkemästäni, kerrassaan ihana neiti ja koko oli kyllä priima!
Sunnuntai-iltana menin Onnin ja Ninon kans Active Dogin hallille nätöreeneihin. Ensin Onnin kans ja ihan mukavasti poika meni, vaikka ei olla reenailtu pitkään aikaan. Hännästä muutaman kerran piti huomauttaa ja niin se pysyi alhaalla. Nino herra tepasteli omaan iloiseen tyyliinsä "häntä tötteröllä", mutta en ole vielä komennellut yhtään siitä. Nino on niin iloinen kun reenaillaan ja en halua "latistaa" tätä iloisuutta pois. Vetäjäkin sanoi että tämä pentu nauttii esiintymisestä, joten hyvä jatkaa reenailua tällä linjalla vielä. Eiköhän me se häntä ajan kans saada aisoihin :)
Tämä viikko on ollut sellainen "tunnekuohuja" herättävä viikko. Sain kuulla ikävän uutisen ja sitä nyt selvitellään tarkemmin. Tästä lisää sitten kun saadaan asiaan selvyyttä.
Ninolla irtosi ensimmäinen maitoalakulmuri ja toinenkin heilahtelee. Uudet on kovaa kyytiä kasvamassa.
Illalla ajeltiin Ninon kans vielä kyläileen Karjalaisen Tiinan luo ja sielläkin Nino herra sai viihdyttää kolmea shelttineitokaista.
Tiistai aamuna Nino herralla irtosi toinen maitoalakulmuri ja nyt sitten "jännitämme" yläkulmureiden tuloa. Nino tänään 5kk ja säkä 33,5cm, joten mukavalta kasvu edelleen näyttää.
Nino 5kk 33,5cm kuva Tiina Karjalainen |
Edin pojan Sulon kyynär- ja lonkkalausunto oli tullut omakoiraan ja JEEE huippu tulokset onkin kyynärät 0/0 ja lonkat A/A.
Perjantaina Ninon yläkulmurit puhkesi ikenestä läpi ja molemmat on tulossa OIKEIN suuhun, voi että olen tästä ONNELLINEN!!!
Lauantaiaamuna lenkitin kotimaastossa Onnin, Nasun ja Ninon. Edi ja Sulo pääsi Annalankankaalle tervehtimään Nelliä. Nelli on Edin tyttö ja siis Sulon sisko. Kyllä oli Nellistä tullut kaunis shelttineiti. Tykkäsin kovasti näkemästäni, kerrassaan ihana neiti ja koko oli kyllä priima!
Sulo, Edi ja Nelli |
Nelli, säkä noin 36cm-37cm |
Tämä viikko on ollut sellainen "tunnekuohuja" herättävä viikko. Sain kuulla ikävän uutisen ja sitä nyt selvitellään tarkemmin. Tästä lisää sitten kun saadaan asiaan selvyyttä.
maanantai 12. joulukuuta 2011
viikko 49
Maanantaiaamuna Edi lähti Mikon mukaan reenaileen. Minä ja Kari, sekä nelikko suuntasimma matkan Annalankankaan maastoihin lenkkeilemään. Kerrassaan ihana aamulenkki kun maa oli valkoisena lumesta ja pikku pakkanen.
Nino herra on vaihtanut hampaita ja nyt suussa pullistelee tulollaan uudet alakulmurit. :)
Tiistaina olisi ollut Onnin agireenit, mutta emmä päässeet reenaileen... Niin alkoi Onnin agitauko vähän etuajassa, mutta kyllä pitempikin tauko tekee hyvää. Ensi kevät on varmaan täyttä reeniä ja kisailua, joten nyt on hyvä huokaista :)
HUIPPUA, HUIPPUA, keskiviikkona Sulon kans agireeneissä ja että Sulo osaa olla HUIPPU AGIKOIRUUS. Rataa mennä porskutti vauhdilla ja innoissaan. Luki täydellisesti mamman ohjausta ja irtosi todella makeesti. Kepit mentiin tällä reenikerralla ensimmäistä kertaa irti ja ei ongelmia, jee,jee,jee, että mä olen YLPEÄ Sulo kakarasta. On tainnut poika periä agikeenit isältään Ediltä!
Torstaina Edi lähti Mikon kans agireenaileen heti yhdeksän jälkeen. Herättiin kuitenkin sen verran ajoissa että ehdin tehdä koko viisikon kans aamulenkin. :) Tänään useamman kerran Nino herra on nostanut jalkaa pissiessä, pikkumies alkaa näyttää "miehisiä vinkeitä".
Tänään myös kurkkasin tarkemmin Ninon suuhun ja niin siellä näyttäisi uudet yläkulmuritkin pullistelevan tulollaan. No, vielä pitää odotella että varmasti näin oikein ja pullahatavat ikenestä läpi oikeasta paikasta.
Perjantaina teimmä aamulenkin Karin ja viisikon kans Annalankankaalla.
Lauantaina ajelin Edin kans Eläinlääkäriasema Akuuttiin silmätarkkiin. Siellä oli neljä harjoittelijaa jotka jokainen vuorotellen syynäsi Edin silmät. Lopuksi vielä kaksi silmäeläinlääkäriä katsoi silmät. Ei muutoksia vuoden takaiseen lausuntoon, vaan tilanne on ennallaan. Kyllä Edi sai jokaiselta "lääkäriltä" kehuja, kuinka helppo katsoa kun koira on niin rauhallinen. Tämähän oli meille täysin ilmainen käynti kun suostuimme menemään harjoittelijoiden syyniin ja silti saatiin virallinen lausunto silmistä joka on siis taas voimassa seuraavat kaksi vuotta.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011
viikko 48
Onnin kans tiistaina agireeneissä. Reenikaverina vaan Karjalaisen Juha & Mimmi, joten rankat ja huiput reenit sai Aaltosen Mikko meille vedettyä. Kyllä siinä laitettiin ohjaajat koville, toistoja, toistoja ja toistoja. Mikko juoksutti niin että jalat oli hyytelöä ja hiki virtasi. En todellakaan valita, vaan nämä oli kertakaikkiaan HUIPPU REENIT! Paljo jäi taas näistä reeneistä pääkoppaan, huikeeta :)
Keskiviikko oli todella synkkä ja sateinen päivä. Aamulla ei uskaltanut lähteä kunnon lenkille kun oli "pääkallokeli", tehtiin vaan "kakatuslenkki". Kotona touhuilin koirien kans trimmauksen merkeissä.
Ajatuksia herättävä kirjoitus löytyi bacbookista ja olen todellakin kuullut tämän monta, monta kertaa, siksipä jaan sen myös täällä...
Aina silloin tällöin minulle sanotaan, "piristyisit, sehän on vain koira," tai "tuo on aika paljon rahaa vain koiraan." He eivät ymmärrä kuljettua matkaa, kulutettua aikaa, eivätkä kuluja jotka liittyy "vain koiraan."
Jotkut ylpeimmistä hetkistäni liittyvät "vain koiraan." Monia tunteja on kulunut ja ainoa kumppanini on ollut "vain koira," mutta kertaakaan en tuntenut itseäni vähäisemmäksi.
Jo...tk...in surullisimmista hetkistäni ovat johtuneet "vain koirasta," ja noina pimeyden päivinä, "vain koiran" lempeä kosketus antoi minulle lohtua ja syyn voittaa tuo päivä.
Jos sinäkin ajattelet, että sehän on "vain koira," ymmärrät varmasti myös sanonnat kuten "vain ystävä, " "vain auringon nousu," tai "vain lupaus."
"Vain koira" tuo elämääni sen aidoimman ystävyyden, luottamuksen ja puhtaan pidättelemättömän riemun.
"Vain koira" tuo esiin myötäelämisen ja kärsivällisyyden jotka tekevät minusta paremman ihmisen.
"Vain koiran" vuoksi nousen aikaisin aamulla, teen pitkiä kävelylenkkejä ja katson odotuksella tulevaisuuteen. Joten minulle, ja kaltaisilleni ihmisille, se ei ole "vain koira" vaan tulevaisuuden toiveiden ja unelmien ruumiillistuma, menneisyyden rakkaimmat muistot, ja puhdas riemu tässä hetkessä.
"Vain koira" tuo minusta esiin sen mikä on hyvää ja ohjaa ajatukseni pois itsestäni ja päivän huolista.
Toivon, että jonakin päivänä he voivat ymmärtää, ettei se ole "vain koira," vaan se asia, joka antaa minulle inhimmillisyyden ja erottaa minut "vain miehestä tai naisesta."
Seuraavan kerran kun kuulet sanonnan "vain koira", hymyile -- koska he "eivät vain ymmärrä."
Keskiviikkoiltana Sulon kans päästiin agilityreenaileen, kun mamma "osti" kerran valmennusryhmään. Muut koirat oli kyllä edellä meitä, mutta hyvin Sulo mennä porskutti samaa rataa. Aiheena takaleikkaus ja tämä on ollut mulle aina vaikee ymmärtää muidenkin koiruuksien kans. Onneksi Kaplaksen Mari sai minulle taas kerran näytettyä kädestä pitäen miten se pitäisi tehdä. Saatiinpas sitten muutama onnistunut suoritus. Mukavat reenit mukavassa porukassa. :)
Torstai olikin jännä päivä ja mulla loppui uni jo kuuden aikaa kun niin jänskätti. No, viisikon kans aamutoimet ja mukava tunteroisen lenkki. Sitten Sulo autoon ja hurautimme Eläinlääkäriasema Akuuttiin. Sulolle tehtiin "täyssyyni" ja voi IHANUUS että olin tyytyväinen kuulemiini tuloksiin. Silmät TERVEET, sydän TERVE (ei sivuääniä), polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja lonkista Wickströmin Kaisa tuumas että priimat elikkä arvio A tai B. Tietenkin pitää vielä odottaa Kennelliiton lausunto/tuomio kyynäristä ja lonkista, ennen kun voi täysin huokaista. Toivotaan vaan parasta ja pelätään pahinta ;) Onnellinen hymy kasvoilla ajelin Sulon kans kotiin.
Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina vietimmä "naittajaisia" hyvin onnistuneesti. Morsian Susadan Vanilla "Alma" oli hyvin suostuvainen sulhasen Helskon Tsaikovski "Edin" kosintaan. Nyt jännityksellä jäämme odottelemaan alkaako Alman vatsa pyöristyä ja syntyykö Violetdream kenneliin soopeli/trikki pentusia helmikuun alussa.
Almahan harrastaa myös agilityä ja onkin osoittautunut varsinaiseksi menijäksi, joten tästä yhdistelmästä voi kyllä odottaa että pennuista tulee vanhempiensa kaltaisia AGILITYTYKKEJÄ ja muutenkin yhdistelmä on erittäin mielenkiintoinen! :)

Susadan Vanilla "Alma" kuva Tiina Kaltakari |
maanantai 28. marraskuuta 2011
viikko 47
Ai että oli mukava herätä maanantaiaamuna kun maa oli valkoisena. Kyllä koiruudetki meni ihan sekaisin onnesta kun oli lunta. Nino herra oli alussa ihan ihmeissään, mutta "sekosi" ihan täysin sitten lumesta eikä oikeen tienny miten päin juoksis ja pörräisi. Ainut vaan että oli niin sekasi lumesta että ei malttanut pissiä ulos joka kerta kun käytiin, vaan "kusta losotteli" sit sisälle kolmesti maanantai päivän aikana. No, jospa tämä alkuhuuma hellittäisi pian.
Edi tuli maanantai-iltana kotiin ja voi sitä riemua muilla koiruuksilla. Kyllä sai Edi iloisen vastaanoton ja tunsi varmaan että sitä on kaivattu :)
Tiistaina Onnin agireenit. Aaltosen Mikko oli tehnyt mukavat radanpätkät. Vaikeutta tuotti minulle toden teolla pysähtyminen, en sitte millään malttanu pysähtyä kunnolla ja niin Onni sinkosi ihan väärälle hypylle mihin oli tarkoitus viedä. Tällä pysähdyksellä kun saatiin viesti koiralle että nyt pitäisi kääntyä. No, taistelemalla saatiin muutama onnistunut suoritus. Toisessa radanpätkässä samainen "lähetyspysähdys" ja se saatiin onnistumaan. Tällä radanpätkällä myös vaikea keppikulma johon lähetys tuli A-esteeltä. Heti kun Mikko ohjeisti tarkasti että ensin vapautus ja sitten vasta lähetys, saatiin Onnin kans tämä onnistumaan vallan mainiosti. Mukavat reenit jälleen kerran ja paljon jäi nyt omatoimisesti reenailtavaa... :) Onnihan kyllä menee just niin kuin minä ohjaan!
Onneksi Ninon huuma lumesta hellitti ja tiistaina palasimme takaisin sisäsiisteyteen, jes!
Keskiviikkona Annalankankaalle aamusta lenkkeileen viisikon kans. Seuraksi saimme Karjalaisen Tiinan, Mimmin, Kertun ja Ninjan. Mukava aamulenkki käppäiltiin, pikkupakkanen ja lunta vähän joten ei koiruudetkaan olleet kurasia lenkin jälkeen. Ihanaa!!!
Synkkää ja pimeää tortaiaamuna. Vettä satoi ihan kaatamalla, ei kiva yhtään :(
No, vietimmä viisikon kans siltikin touhukkaan torstaipäivän. Aamulenkki koko viisikon kans. Nasu ja Sulo autoon ja hurautimme hallille reenaileen agia. Tein samat reenit molempien kans.
Ensimmäistä kertaa molempien kans 12-keppiä hihnassa. Nasulla ei mitään epäröintiä, vaan jätkä meni todella varmasti heti ensimmäisestä kerrasta alkaen. Sulon kans ensin vähän hakusessa, mutta kun rytmi löytyi Sulokin mennä porskutti varmasti kaikki 12-keppiä.
10-esteen radanpätkä, jossa myös rengas mukana. Molemmat poijat meni innoissaan ja vauhdilla.
Lopuksi vielä kontaktireenit ja nehän Nasulla sekä Sulolla on ihan hyvällä mallilla.
Voi että mamma oli tyytyväinen reenin jälkeen molempiin poikiin. Nasukin näytti "kyntensä" että kyllä mä osaan ja haluan :)
Ajeltiin sitten puolenpäivän aikoihin Kempeleeseen lenkkeilemään koko viisikon kans. Vesisade oli loppunut ja aurinkokin alkoi jo pilkistää. Tervosen Maarit & tytöt, sekä Heikkalan Anne & tytöt oli meillä lenkkiseurana. Melkeen pari tuntia käveleskeltiin Kempeleen maastoissa ja kyllä koiruudet nautti. Tämä oli kyllä "shelttilenkki" koska meitä oli kolme naista ja 14 ihanaa shelttiä. Kiitoksen Maarit ja Anne mukavasta lenkkiseurasta :)
Lauantaiaamuna ajelin Edin kans hallille kroppajumppaan. Kyllä saatiin Kaplaksen Marilta hyvät neuvot ja ei muuta kun kotonakin jumppaamaan :)
Jumpan jälkeen kotiin, Kari, Nasu ja Nino kyytiin ja hurautimme Pohjois-Suomen shelttejen pikkujouluun Koljun majalle. Kyllä olikin vilskettä ja vipinää majalla. Oiskohan koiruuksia ollut varmaan lähemmäs 50kpl :) Nasu ja Nino osallistui juoksukilpailuun ja temppuratakilpailuun. Nasu yli1v sarjassa ja Nino alla 1v sarjassa. Suureksi yllätykseksi Nino herra oli omassa sarjassaan juoksukilpailussa kolmas ja ylläri pylläri VOITTI temppuratakilpailun. :) Näiden touhujen jälkeen pääsimme nauttimaan Sipolan Seijan keittämästä riisipuurosta, voi että oli hyvää. Puuron jälkeen maistuikin kahvit. Mukavat pikkujoulut ja kyllä oli Nasu ja Ninokin innoissaan kun oli paljo kavereita!
Sunnuntai-iltana Ninon kans nätöreeneissä. Kyllä Nino on mainio ja menee ihan mukavasti "kehässä" vaikka tämä oli vasta toinen kerta nätöreeneissä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011
viikko 46
Kyllä odotan jo pikku pakkasia ja lunta. Ärsyttää nämä vesisateet ja lenkin jälkeen ihana kun on viisi todella kurasta koiruutta jotka on pestävä.
Nino herra vaihtaa hampaita ja joka päivä huomaan kun joku hammas on taas kadonnut suusta ja uutta pukkaa.
Onnin kans agireeneissä tiistaina ja meillä oli todelliset "tehoreenit" kun olimme Karjalaisen Juhan & Mimmin kans kahdestaan. Mikko antoi meille kunnon "yksityisopetusta" :) Mamman selkä vaan meinas väsähtää, mutta muuten reenit meni todella mukavasti.
Keskiviikkona oli niin synkkä ja sateinen päivä, joten päätinpä tehdä kunnon urakan ja puunata kaikki viisi koiruutta kerralla. 3,5 tuntia siihen hurahti aikaa kun leikkasin kynnet ja kävin joka koiruuden kamman kans läpi. Taidan tästä eteenpäin tehdä niin kuin aiemmin, yksi koiruus per päivä... :) vaikka mennä hurahtihan tuo päivä näinkin.
Perjantaina Edi lähti reissuun Marin & Mikon kans ja kotiutuu vasta maanantaina. Mukavia uutisiakin kuului lauantaina... josta mamma täällä kotona voi olla iloinen ja ylpeä, kyllä se Edi on vaan mainio! :)
Sunnuntaina OKK:n agikisoissa Onnin kans. Ensimmäiseltä agiradalta 5, mukavaa menoa mutta kepit tuotti ongelman ja siitä virhe. Toinen agirata sama homma, kepeiltä virhe ja tulos 5. Hypäri todella vauhdikas, mutta mamman ohjausvirheestä yhdelle hypylle ja siitä kielto, elikkä tulos myös 5. Olen erittäin, erittäin tyytyväinen näihin ratoihin. Onnin ja minun yhteistyö sujui todella mallikkaasti, aletaan pikkuhiljaa löytää "yhteinen sävel" ratasuorituksiin. Vauhtikin riittää vallan mainiosti, koska virheiden korjauksienkin jälkeen pääsimme kaikilla radoilla alle ihanneajan. Tähän onkin hyvä päättää tämän vuoden agikisat ja uudella innolla ensivuonna jatkamme...
Ihanaa ne tuli nyt, nimittäin pikkupakkaset :)

maanantai 14. marraskuuta 2011
viikko 45
Luulen että viisikolla on ollut todella "tylsä" viikko kun mamma on ollut joka päivä kurssilla. No, normi lenkit on jokatapauksessa tehty niin aamulla kuin illallakin, päiväulkoilu nyt on jäänyt väliin. Aamulenkki on vaan ollut puolisentuntia kun normisti reippaillaan tunteroinen.
Onnin kans tiistaina agireeneissä. Aiheena kepit ja avokulma, johon Mikko oli suunnitellut monenlaista eri variaatiota. Olin kyllä onnesta soikeena kun Onni meni niin hyvin ja kesti jos vaikka mitä tulematta kesken pois kepeiltä. Kepeille meno onnistui joka kerta vaikka avokulma on meille aina ollut vaikeampi kuin umpikulma.
Keppireenin jälkeen aiheena takakierto+päällejuoksu neljällä esteellä ja sekin suijui ongelmitta. Joku ihme juttu on tapahtunut tähänkin, koska viime keväänä tämä tuotti todella, todella tuskaa meille. Voi jeee että hymy oli herkässä näiden reenejen jälkeen! :)
Torstaina ja perjantaina Edillä oli ohjelmaa Mikon ja Marin kans. Aamulla lähti ja iltapäivästä kotiutu.
Sunnuntaina Nino 4kk ja säkä 31cm. Hyvältä vaikuttaa pojan kasvu! Ensimmäinen alahammas irtosi perjantaina ja näytäs siltä että kohta irtoilee muutkin etuhampaat kun kaikki heilui siihen malliin. Myös ylähampaat heiluu. Sisäsiisti on nyt ollut pari viikkoa, joten eiköhän me matot saada lattiaan jouluksi.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011
viikko 44
Lenkkeilyä ja kaikkea muuta kivaa viisikon kans.
Maanantaina aamusta Edi lähti reenaileen Mikon kans...
Tiistaina Onnin agireenit. Pitkästä aikaa meillä oli reenejä vetämässä Kaplaksen Mari. Aiheena sivuirtoaminen radalla, persjättö ja välistäveto. Sivuirtoaminen ja persjättö meni meillä ihan mukavasti, mutta kyllä tuo välistäveto voi olla vaikee. Mari antoi todella hyvät neuvot ja vinkit, mutta kyllä tätä on reenattava ja paljon. Omatoimisesti reenailtiin keppikulmia. Mukavat reenit ja taas jäi todella paljo mietittävää ja pähkäiltävää!
Nino keskiviikkona 16vk, säkä 30cm. Ninon sisko Ness 26,5cm ja velipoika Nalle 33cm, niin ne vaan saman pentueen pennut kasvaa eri vauhtia. Miina oli laittanut Nallesta kuvan facebookkiin ja voi hurja mikä valtava turkki Nallella on, aivan mahtava!
Ajeltiin Ninon kans Eläinlääkäri Leena Oksasen vastaanotolle tehosterokotteelle. Meitä ennen oli kaksi kissaa ja voi mahoton mitä ääntä ne piti. En tiedä johtuko tästä se että Ninoa jännitti aivan hirmuisesti. Ihan tärisi kun nostin pöydälle vaikka syötin nakkia kokoajan. No, rokotuksista ei tiennyt mitään ja kaikki muu oli myös kunnossa. Puntari näytti 4,5kg joten hyvin paino nousee ja poika kasvaa.
Tämän jälkeen ajeltiin hakemaan Riekin Pirkko ja ajeltiin Huuhkajapuistoon. Mulla oli kaikki koiruudet mukana kun saatiin Pirkon kans sovittua kuvauksesta. Poijilla oli virtaa ja juosta melskasivat sydämmensä kyllyydestä. Pirkko sai otettua kuvia, vaikka istumis- ja seisomiskuvat tuotti päänvaivaa. Suuret KIITOKSET Pirkolle kuvista ja pitkästä pinnasta näiden hulmuveikkojen kans.
Tässä linkki Pirkon ottamiin kuviin poijat
Torstaina Sulon agireenit viimeisen kerran ryhmässä jatko3. Kivoja radanpätkiä oli Ojalan Jenni taas meille kehitellyt, aiheena valssi ja irtoaminen. Sulohan kyllä mennä porskuttaa juuri niin kuin minä ohjaan. Vauhtia löytyy jo nyt mukavasti, vaikka kakarahan Sulo vielä on. Keppejä reenattiin omatoimisesti ohjureiden kans ja ei mitään ongelmaa. Hyvin Sulo hakeutuu kepeille, suoranaisesti hirmunen veto löytyy kun Sulon mielestä kepit on niin kivat. Mukavia reenejä on Jenni meille vetänyt ja vähän haikein mielin jäädään nyt reenailemaan loppuvuosi omatoimisesti. Ensi vuoden alusta yritämme saada taas ryhmäpaikan.
Perjantina ajeltiin Karin ja viisikon kans Annalankankaalle aamulenkille. Saatiin nyt rauhassa käveleskellä tunteroisen lenkki eikä tullut ketään vastaan. Koko matkan tihuutti vähän vettä niin olihan koiruudet märkiä ja hiekkasia lenkin jälkeen. Kyllä uni maittoi kotona lenkin jälkeen :)
Lauantaina KAS:in agikisat Onnin kans. Ensimmäinen agirata, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Yhteistyö pelasi Onnin kans todella mahtavasti, mutta mamman ohjausvirheestä Onni kääntyi neljänneksi viimeisen hypyn oikealle kuin olisi pitänyt kääntyä vasemmalle ja sit ehti hypätä hypyn väärään suuntaan. Tämän jälkeen enää kepit ja kaksi hyppyä. Tulos siis hyl. Toinen rata oli hypäri ja tulos hyl. Alku ihan mukavaa menoa, mutta mamman "huomiokäsky" oli myöhässä ja Onni irtosi todella mukavasti väärälle hypylle. Kolmas rata myös hypäri. Siitä tulos 5, mutta tämä rata oli sellaista vääntämistä ettei tuntunut yhtään hyvältä vaikka tulos tulikin. Aivan liian pitkiä kaarroksia, pyörähtelyjä ja sähellystä. Hyvillä mielin kuitenkin ajeltiin kotiin ja odotellaan seuraavia kisoja.
Sunnuntaina ajelin Ninon kans katsomaan KAS:in agikisoja, jossa oli 1-luokka heti aamusta. Ninoa jänskätti alussa, mutta syötiin nakkia ja katasteltiin niin kohta poika rentoutui. Kiinnostuneena seurasi koiria radalla ja radan ulkopuolella. Tuttavuutta yritti tehdä monen erirotuisen karvakuonon kans eikä arastellut enää yhtään. Ykkösten toisen radan aikana oli minulla sylissä ja poika päätti sit alkaa jo nukkumaan. Niinpä päätin että nyt on aika lähteä kotiin kun pikkuherralla iski väsy. Kyllä olen ylpeä Ninon käyttäytymisestä, niin rennosti otti olemisen oudossa paikassa ja tilanteessa.
Päivän Nino keräsi voimia ja illalla ajeltiin Active Dogin hallille Iin koiraharrastajien järjestämiin näyttelyreeneihin. Fiksusti poika jaksoi koko tunnin katastella ja välillä pieniä "reenijuttuja" tehdä. Todella mukava tunti touhuttiin Ninon kans ja lähinnä tarkoitus oli parantaa meidän yhteistä kemiaa, joka toimi vallan mainiosti. Kerrassaan valloittava kakara :)
Sisäsiisteys Ninolla ottanut taas todella aimo harppauksen eteenpäin, nimittäin koko viikolla ei ole sisälle tehnyt pissejä eikä kakkeja, jeee!!!
Maanantaina aamusta Edi lähti reenaileen Mikon kans...
Tiistaina Onnin agireenit. Pitkästä aikaa meillä oli reenejä vetämässä Kaplaksen Mari. Aiheena sivuirtoaminen radalla, persjättö ja välistäveto. Sivuirtoaminen ja persjättö meni meillä ihan mukavasti, mutta kyllä tuo välistäveto voi olla vaikee. Mari antoi todella hyvät neuvot ja vinkit, mutta kyllä tätä on reenattava ja paljon. Omatoimisesti reenailtiin keppikulmia. Mukavat reenit ja taas jäi todella paljo mietittävää ja pähkäiltävää!
Nino keskiviikkona 16vk, säkä 30cm. Ninon sisko Ness 26,5cm ja velipoika Nalle 33cm, niin ne vaan saman pentueen pennut kasvaa eri vauhtia. Miina oli laittanut Nallesta kuvan facebookkiin ja voi hurja mikä valtava turkki Nallella on, aivan mahtava!
Ajeltiin Ninon kans Eläinlääkäri Leena Oksasen vastaanotolle tehosterokotteelle. Meitä ennen oli kaksi kissaa ja voi mahoton mitä ääntä ne piti. En tiedä johtuko tästä se että Ninoa jännitti aivan hirmuisesti. Ihan tärisi kun nostin pöydälle vaikka syötin nakkia kokoajan. No, rokotuksista ei tiennyt mitään ja kaikki muu oli myös kunnossa. Puntari näytti 4,5kg joten hyvin paino nousee ja poika kasvaa.
Tämän jälkeen ajeltiin hakemaan Riekin Pirkko ja ajeltiin Huuhkajapuistoon. Mulla oli kaikki koiruudet mukana kun saatiin Pirkon kans sovittua kuvauksesta. Poijilla oli virtaa ja juosta melskasivat sydämmensä kyllyydestä. Pirkko sai otettua kuvia, vaikka istumis- ja seisomiskuvat tuotti päänvaivaa. Suuret KIITOKSET Pirkolle kuvista ja pitkästä pinnasta näiden hulmuveikkojen kans.
Tässä linkki Pirkon ottamiin kuviin poijat
Nino, Nasu, Onni, Sulo ja Edi |
Nasu, Onni, Nino, Sulo ja Edi |
Perjantina ajeltiin Karin ja viisikon kans Annalankankaalle aamulenkille. Saatiin nyt rauhassa käveleskellä tunteroisen lenkki eikä tullut ketään vastaan. Koko matkan tihuutti vähän vettä niin olihan koiruudet märkiä ja hiekkasia lenkin jälkeen. Kyllä uni maittoi kotona lenkin jälkeen :)
Lauantaina KAS:in agikisat Onnin kans. Ensimmäinen agirata, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Yhteistyö pelasi Onnin kans todella mahtavasti, mutta mamman ohjausvirheestä Onni kääntyi neljänneksi viimeisen hypyn oikealle kuin olisi pitänyt kääntyä vasemmalle ja sit ehti hypätä hypyn väärään suuntaan. Tämän jälkeen enää kepit ja kaksi hyppyä. Tulos siis hyl. Toinen rata oli hypäri ja tulos hyl. Alku ihan mukavaa menoa, mutta mamman "huomiokäsky" oli myöhässä ja Onni irtosi todella mukavasti väärälle hypylle. Kolmas rata myös hypäri. Siitä tulos 5, mutta tämä rata oli sellaista vääntämistä ettei tuntunut yhtään hyvältä vaikka tulos tulikin. Aivan liian pitkiä kaarroksia, pyörähtelyjä ja sähellystä. Hyvillä mielin kuitenkin ajeltiin kotiin ja odotellaan seuraavia kisoja.
Sunnuntaina ajelin Ninon kans katsomaan KAS:in agikisoja, jossa oli 1-luokka heti aamusta. Ninoa jänskätti alussa, mutta syötiin nakkia ja katasteltiin niin kohta poika rentoutui. Kiinnostuneena seurasi koiria radalla ja radan ulkopuolella. Tuttavuutta yritti tehdä monen erirotuisen karvakuonon kans eikä arastellut enää yhtään. Ykkösten toisen radan aikana oli minulla sylissä ja poika päätti sit alkaa jo nukkumaan. Niinpä päätin että nyt on aika lähteä kotiin kun pikkuherralla iski väsy. Kyllä olen ylpeä Ninon käyttäytymisestä, niin rennosti otti olemisen oudossa paikassa ja tilanteessa.
Päivän Nino keräsi voimia ja illalla ajeltiin Active Dogin hallille Iin koiraharrastajien järjestämiin näyttelyreeneihin. Fiksusti poika jaksoi koko tunnin katastella ja välillä pieniä "reenijuttuja" tehdä. Todella mukava tunti touhuttiin Ninon kans ja lähinnä tarkoitus oli parantaa meidän yhteistä kemiaa, joka toimi vallan mainiosti. Kerrassaan valloittava kakara :)
Sisäsiisteys Ninolla ottanut taas todella aimo harppauksen eteenpäin, nimittäin koko viikolla ei ole sisälle tehnyt pissejä eikä kakkeja, jeee!!!
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
viikko 43
Normi lenkkeilyä viisikon kans. Aamusta on mukava tehdä lenkki kun on jo valoisaa, mutta illalla kun lähtee kuuden aikaa lenkille on jo ihan pimeää. Täällä Haukiputaalla on liikuskellut "irtokoiria" ja kyllä täytyy sanoa ettei lenkillä oikeen illalla nauti kun koko ajan saa olla vähän varpeillaan peläten millon joku irtokoira tulee vastaan. Onneksi olemme vielä välttyneet näiltä "yhteentörmäyksiltä"!
Tiistaina ajeltiin Ninon kans Annalankankaalle pentutreffeille. Seurana Tervosen Maarit & Säde sekä Kaltakarin Tiina & Saaga. Kyllä näki että neitokaiset on sisaruksia vaikka kyllä Ninokin välillä juoksutti tyttösiä.
Mukava rauhallinen lenkki käveltiin pentusten kans.
Illalla Onnin agireenit. Aaltosen Mikko oli jälleen rakennellut mukavia radanpätkiä joissa oli pakkovalsseja sekä persjättöjä. Keppikulmia reenailtiin myös ja samalla sivuirtoamista. Onnin mielestä ihana Mimmi tuoksui vieläkin hyvälle kun piipaus oli sitä luokkaa. Onneksi malttoi kuitenkin keskittyä reenailuun ja mukavasti onnistuttiinkin.
Torstaina Sulon agireenit. Mammalla särki koko päivän päätä ja mietin ennen lähtöä että kantsiiko edes lähteä koko reeneihin. No, pieniä radanpätkiä joissa aiheena valssi. Ei meinannu minun pääkoppa olla yhtään mukana, mutta onneksi muutama onnistunut suoritus saatiin. Sulolta ei kyllä intoa puutu. Tänään ensimmäistä kertaa tein niin etten laittanut Suloa kiinni rataantutustumisen ajaksi, vaan jätin vaan irti istumaan ja odottamaan. Yllätys, yllätys Sulo malttoi todella hienosti odottaa paikallaan. Jes, jes jotain edistymistä :)
Perjantaina iltapäivällä ajelin koko viisikon kans hallille. Käytiin puolentunnin lenkki ja sit menin reenaileen agia Onnin kans. Hallilla olikin sama rata valmiina mitä reenailtiin tiistaina, joten kerrattiinpa Onnin kans sitä. Erikseen reenailin vielä keppikulmia. Onnin reenin jälkeen käväsin Ninon kans hallin sisätiloissa nuuskuttelemassa. Syötiin nakkia ja katseltiin ympärille. Sitten taas koko viisikon kans puolentunnin jäähyttelylenkki. Kyllä oli pikkujäbä Nino väsynyt tämän reissun jälkeen ja uni maistui.
Perjantaina kolahti postilaatikkoon uusi Agility Sports Bulletin lehti ja olipa siellä pientä juttua kuvan kans minusta ja Onnista :) Kuvajaa siinä ei oltu mainittu, mutta kuvat on ottanut Juha Sipola, Kiitos Juha!
Lauantaina Ninon ja Sulon kans hallille. Koskelan Kirsi piti agireenit shelttiporukalle. Nino alkeisryhmässä jossa neljä muutakin shelttiä. Yllätys, yllätys Nino oli nuorin ;) Ensin mentiin "hyppy" ilman rimaa tietenkin, elikkä siivekkeiden välistä vaan ja tässä ei mitään ongelmia. Sitten putki ja ensin piti vähän ihmetellä ja pyristellä että mikä ihme tämä on. Ensimmäisen kerran kun Nino meni putken, sen jälkeen tulikin jo kova veto päälle että tuonne mä haluan mennä. Mentiinkin sitten jo "hyppy"+putki ja voi mahoton kun Nino oli innolla mukana. Kyllä poika näytti sellaisia "merkkejä" että taittaa siitä agikoira tulla... Hyvin malttoi rauhassa odotella vuoroa muiden shelttejen mennessä samaa harjoitusta kuin mekin. Ihana Nino!!!
Sulon kans agilityä jo harrastaneet, mutta ei vielä virallisia kisoja käyneille ryhmässä. Mukavan radan oli Kirsi meille rakentanut. Aiheena valssi ja persjättö. Sulo on kyllä niin mainio, mennä viipottaa just niin kuin mamma ohjaa. Reakoi todella, todella säpäkästi mun ohjauksiin. Hyvin meni radanpätkä jossa 11 estettä. Kyllä oli mukavat reenit ja tietenkin onnistumiset kruunasi ne!!! Suuret Kiitokset Koskelan Kirsille!!!
Sulo ja Nino sai lenkkeillä reenejen jälkeen, joten teinkin Edin, Onnin ja Nasun kans kolmistaan mukavan lenkin. Tais "kakarat" nukkua tursottaa tyytyväisenä kotona sen aikaa, koska kun tultiin "isompien" kans kotiin taas löyty virtaa "kakaroilla".
Sunnuntaina heti aamusta Annalankankaalle lenkille Karin ja viisikon kans. Mukava ilma ja kyllä oli ihana rauhassa käveleskellä kunnes... musta iso koira pyyhälsi vastaan ja omistajaa ei näkynyt missään. Kyllä siinä iski paniikki niin minulle kuin Karillekkin. Onneksi koira osoittautui ihan kiltiksi eikä hyökännyt kenenkään kimppuun, huh selvittiin pelkällä säikähdyksellä.
Ärsyttää vaan ihmiset jotka päästävät omat koiransa irti eikä pidä niitä omien silmien näköetäisyydellä, koirienhan pitää olla hallittavissa jos irti pidetään!!!
Ninon sisäsiisteys on edelleen edennyt todella hienolle mallille, tästä on hyvä jatkaa... :)

lehdessä ollut kuva kuvaaja Juha Sipola |

sunnuntai 23. lokakuuta 2011
viikko 42
Tiistaina ajelimme taas Onnin kans agireeneihin. Edelleen ihana Mimmi oli reeneissä juoksuhousut jalassa ja nyt tärpit "päällä". Yllättävän hyvin Onni malttoi keskittyä työskentelyyn radalla, jopa paremmin kuin sunnuntaina. Haasteellisia radanpätkiä Mikko oli taas kehitellyt. Mukavasti niissä onnistuttiin ja kyllä jäi hyvä mieli reeneistä.
Keskiviikkona Nino herra 14vk ja säkämitta näytti 29cm.
Torstaina agireeneissä Sulon kans. Pieniä radan pätkiä, aiheena valssi ja takaleikkaus. Jenniltä saimme hyviä vinkkejä ja niin saimme kokea onnistumisen riemua. Kyllä Sulo osaa :)
Perjantaina Edi lähti Mikon mukaan agireenaileen.
Lauantaiaamun ajeltiin Annalankankaalle lenkkeileen Karin ja koiruuksien kans. Tunteroinen käppäiltiin ja hyvin jaksoi Nino kakara muiden mukana.
Lauantai-iltana ajeltiin Karin, Nasun ja Ninon kans hallille. Nino lähti seuramieheksi tutustelemaan taas halliin ja mä menin Nasun kans agia. Nasu oli oikeen innokkaalla päällä ja pieniä radan pätkiä mennä hurauteltiin vauhdilla. Valssikäännöksetkin meni oikeen sujuvasti. Kepit meni todella mallikkaasti, ei mitään epäröintiä.
Nino ei arastellut yhtään vaan innokkaana seurasi Karin kans minun ja Nasun menoa. Häntä heilui niin että hyvä kun ei lähtenyt irti ;)
Sunnuntaiaamuna käytiin Karin ja koiruuksien kans hihnalenkki. Normi lenkistä poiketen kierrettiin Haukiputaan keskustan läpi, niin samalla tuli "sosiaalistamista" Nino kakaralle. Nino ei ollut moksiskaan autoista jotka huristeli ohi ja vastaantulijoista. Pikkuherra tepasteli todella reippaasti muiden mukana, mutta kyllä lenkin jälkeen uni maittoi.
Ninon sisäsiisteys on edennyt huiman harppauksen eteenpäin. Koko viikon aikana ainoastaan muutamat kakit tehnyt sisälle ja parit pissit piti lirauttaa. Jospa tämä olisi merkki siitä että kohta on sisäsiisti ja saadaan edes jouluksi matot lattiaan. Toivossa on hyvä elää!!!
Keskiviikkona Nino herra 14vk ja säkämitta näytti 29cm.
Saimme myös kylään keskiviikkona Tervosen Maaritin ja Petrin, sekä ihanaiset shelttineidit Susu ja Säde. Yritinkin näpsiä kakaroista kuvia, mutta aika liikkuvaa sorttia molemmat siis Säde ja Nino. Sulo viihdytti ihanaa Susu-neitiä todella innokkaasti.
Säde 9,5vk ja Nino 14vk |
Perjantaina Edi lähti Mikon mukaan agireenaileen.
Lauantaiaamun ajeltiin Annalankankaalle lenkkeileen Karin ja koiruuksien kans. Tunteroinen käppäiltiin ja hyvin jaksoi Nino kakara muiden mukana.
Lauantai-iltana ajeltiin Karin, Nasun ja Ninon kans hallille. Nino lähti seuramieheksi tutustelemaan taas halliin ja mä menin Nasun kans agia. Nasu oli oikeen innokkaalla päällä ja pieniä radan pätkiä mennä hurauteltiin vauhdilla. Valssikäännöksetkin meni oikeen sujuvasti. Kepit meni todella mallikkaasti, ei mitään epäröintiä.
Nino ei arastellut yhtään vaan innokkaana seurasi Karin kans minun ja Nasun menoa. Häntä heilui niin että hyvä kun ei lähtenyt irti ;)
Sunnuntaiaamuna käytiin Karin ja koiruuksien kans hihnalenkki. Normi lenkistä poiketen kierrettiin Haukiputaan keskustan läpi, niin samalla tuli "sosiaalistamista" Nino kakaralle. Nino ei ollut moksiskaan autoista jotka huristeli ohi ja vastaantulijoista. Pikkuherra tepasteli todella reippaasti muiden mukana, mutta kyllä lenkin jälkeen uni maittoi.
Nino 14,5vk nukkuu lenkin jälkeen |
maanantai 17. lokakuuta 2011
viikko 41
Koiramaisia touhuja alkuviikko...
Nino kakara torstaina 13.10.11 täytti jo 3kk. Säkämitta näytti 28cm, joten tasaista kasvua poika menee.
Sisäsiisteys on ihan hyvällä mallilla. Nyt on jäbä oppinut hyppäämään sohvalle ja siitä onkin tullut mielipaikka. Ainut ongelma että muutamat kakit on toiselle sohvalle vääntänyt, mutta kun laitoin suojat sohville ei sen jälkeen ole tehnyt mitään. Toivottavasti tämä ikävä "tapa" saadaan kitkettyä pois.
Virtaa pikkumiehessä löytyy kuin pienessä pitäjässä, mahdoton "riiviö" :)
Torstaina Sulon agireenit. Aiheena takaleikkaus. Ihan mukavasti Sulo taas toimi reeneissä ja voi mahoton sitä intoa. Kyllä on mukava reenailla koiran kans joka on täysillä mukana.
Perjantaina Sulo Rakas täytti 1-vuotta. Kyllä tuo aika menee nopeaa.
Sunnuntaina Onnin agireenit. Mikko oli tehnyt taas todella haastavan radan. Onnin keskittymistä häiritsi hiukan Karjalaisen Juhan IHANA Mimmi, joka oli reeneissä juoksuhousuissa ja taitaa tärppiaikakin olla aika lähellä. Hyvää itsehillintä reeniä Onnille ja kyllä poika yllättävän hyvin toimi radalla, vaikka oli todella suuri "häiriötekijä" lähellä.
Nino kakara torstaina 13.10.11 täytti jo 3kk. Säkämitta näytti 28cm, joten tasaista kasvua poika menee.
Sisäsiisteys on ihan hyvällä mallilla. Nyt on jäbä oppinut hyppäämään sohvalle ja siitä onkin tullut mielipaikka. Ainut ongelma että muutamat kakit on toiselle sohvalle vääntänyt, mutta kun laitoin suojat sohville ei sen jälkeen ole tehnyt mitään. Toivottavasti tämä ikävä "tapa" saadaan kitkettyä pois.
Virtaa pikkumiehessä löytyy kuin pienessä pitäjässä, mahdoton "riiviö" :)
Nino 3kk kuva Maikki Kuivala |
Perjantaina Sulo Rakas täytti 1-vuotta. Kyllä tuo aika menee nopeaa.
Sulo 1-vuotta kuva Maikki Kuivala |
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
viikko 40
Alkuviikko meni ihan palautellessa sunnuntain agikisoista. Normi lenkkeilyä poikien kanssa ja rentoutumista.
Onnilla tauko agiharkoista, joten tiistaikin meni ihan kotosalla.
Nino keskiviikkona 12vk ja säkä 27cm. Ajeltiin myös ensimmäistä kertaa rokotuksille Eläinlääkäri Leena Oksasen vastaanotolle. Puntari näytti siellä 3500g ja Leena sanoi kokeiltuaan Ninoa että juuri sopivan olonen, ei liian lihava eikä liian laiha. Leena tuumasi että kylläpä on rauhallinen pentu, mutta tais Nino olla vaan niin "vieraskorea" ja tilannehan jännitti kovasti. Kulkusetkin Leena löysi ihan oikeilta paikoiltaan. Rokotuksesta Nino ei tiennyt mitään, tai oli muuten vaan niin "kauhusta kankea".
Perjantaina ajelin hallille Ninon kans. Hallilla ei ollut muita, joten saatiin rauhassa tutustua Ninon mielestä todella pelottavaan paikkaan. Kannoin sylissä sisään ja katseltiin paikkaa, sitten laskin maahan ja voi mahoton kun piti nuuskuttaa että mikä ihme paikka tämä on. Nakkia syötiin innolla ja eipä mennyt kauan kun Nino tepasteli rohkeasti tutustumassa halliin. Näitä "ihme" esteitäkin piti käydä nuuskimassa ja putki tuntu todella mielenkiintoiselle. Reipas kakara, hyvin äkkiä jännityksen jälkeen palautuu omaksi iloiseksi tutkailijaksi. :)
Hallilta ajeltiin tervehtimään shelttityttöjä Mimmiä, Kerttua ja Ninjaa. Pitihän Ninon näyttää tytöille että kyllä mä tiedän mitä teidän kanssa pitää tehdä ja oikeen vauhilla hyppäsi Kertun häntään kiinni ja teki miehistä "lanneliikettä". Kyllä kotiin päästyä kakaralla uni maittoi.
Viikonlopun mamma istui kasvattajan peruskurssilla Raahessa. Mielenkiintoinen kurssi ja hyvä oli käydä vaikka vielä ei kyllä suunnitelmissa ole kasvattajaksi ryhtyäkkään. Tentti meni hienosti läpi, joten kurssi tuli hyväksytysti suoritettua.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011
viikko 39
Maanantaina Edi lähti reenaileen pitkästä aikaa Aaltosen Mikon kans. Kyllä Edi oli mielissään kun Mikko tuli sitä aamulla hakemaan :) Hyvin oli reenit menneet...
Tiistaina Onnin agireenit ja Aaltosen Mikko oli tekassut mukavat, sekä todella haastavat tekniikkareenit. Eka pätkällä reenailtiin Onnin kans kovasta vauhdista päällejuoksu + poispäinkääntö putkeen, sekä samassa paikassa päällejuoksu + saksalainen. Jälkimmäinen onnistui meiltä paremmin.
Toisessa harjoituksessa ensin päällejuoksu+pakkovalssi+jaakotus, tämä meni meillä yllättävän hyvin, joten laitettiin haastetta lisää ja tehtiin lähetys hypylle+välistäveto+hyppy+päällejuoksu+pakkovalssi+jaakotus. Tässä oli todella haastetta, mutta saatiin se lopussa onnistumaan "taistelemalla" :)
Nino 11vk keskiviikkona ja säkämitta näytti 26cm. Hyvin poika kasvaa ja on osoittautunut varsinaiseksi "ahmatiksi", ruoka maistuu todella hyvin ja osaa kyllä kerjätäkkin mukavasti jos mä jotain syön. Ruokailun jälkeen käy tutkimassa muiden kupit että jäikö niihin mitään :)
Torstaina Sulon agireenit. Aiheena kontaktit ja kepit. Jennin opastuksella ensin keinua ja hyvin Sulo osaa paukutukset, päähänjuoksun ja kolautuksella alastulon. Kepit mentiin ohjureiden kanssa ja ensin piti vähän "arastella" että mitkä ihmeen häkkyrät siinä on. Muutama kerta mentiin ja lopussa ei enää välittänyt ohjureista. Puomin alastulon Sulo osaa todella taitavasti. Pieni radan pätkä mentiin jossa "oudommat" esteet pituus ja muuri. Todella, todella vauhdikkaasti ja innoissaan Sulo poika kirmaili. Kyllä oli Jenni tehnyt meille mukavat reenit!
Perjantaiaamuna kävin koko viisikon kanssa ensimmäistä kertaa ihan lyhyen hihnalenkki/kävelyn. Vois sanoa että "kakatuslenkki". Nino meni mukana kuin vanha tekijä, mainio kaveri :)
Sunnuntaina ajeltiin Onnin kans KAS:in agikisoihin. Olin ilmonnu Onnin kolmelle radalle ja näitä kisoja ennen oltiin menty 3-luokassa vaan kaksi starttia elokuussa. Eka rata oli agirata josta tuli hieno hylky. Alku täysin puhtaasti, mutta esteillä 14-15 mamma oli myöhässä välistävetoon ja hups Onni hyppäsi esteen väärin päin. No, loppusuora enää tämän jälkeen ja se meni todella hienosti.
Toinen rata myös agirata ja HURJAA siltä 0-voitto+ AGI-SERTI. Kyllä mammaa hymyilytti :)
Kolmas oli hyppyrata joka oli todella, todella kimurantti. Kyllä sai vääntää ja kääntää ihan tosissaan, mutta selviydyttiin siitä aika hyvin. Tuloksena siis 0+ HYPPY-SERTI, sijoitus 2. JIHAA, JIHAA, näistä tuli siis myös TUPLANOLLA, aika hurjaa!!!
Ei voi sanoin kuvailla mun fiiliksiä, vieläkin meinaa olla pää pyörällä. Tuomarina oli Jarmo Jämsä ja kaikki radat oli todella kimurantteja, joten mitenkään helposti näitä nollia ei saatu vaan tehtiin todella töitä. Ihanneajat oli kovat, koska näillä meidän nollaradoilla vaan kaksi koirakkoa pääsi ihanneajan alle. Onni oli kyllä niin makee, niin makee!!! Voihan Rakas Onni-Konni!!!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011
viikko 38
Edin, Onnin, Nasun ja Sulon kans normilenkkeilyä ja Ninon kans reenailtu "hienosti hihnassa" kävelyä.
Sisäsiisteysopetus on mennyt vaihtelevalla menestyksellä, oikeestaan voi sanoa että hyvin. Yöt on menneet edelleen todella siististi, paitsi parina yönä en ole herännyt vikinään tai sit Nino ei ole vikissyt. Heräsin vasta kun muut poijat alko liikehtiä levottomasti ja niin oli pissi ja kakki lattialla. No, set siivottiin "vaivihkaa" mitään huomiota herättämättä. Päivällä on tehnyt suurimmaksi osaksi kaikki tarpeet ulos, muutamaa vahinkoa lukuunottamatta. Elikkä hyvin menee ja ei vielä mitään kiirettä kun kakara vasta 10-viikkoa.
Tiistaina Onnin agireenit uudessa ryhmässä. Voi sanoa että meidän ryhmä on oikea Shelttipoweri ryhmä :) Reenikavereina meillä Törmäkankaan Kaija & sheltti Luna, Nevalaisen Tarja & sheltti Mina ja Karjalaisen Juha & sheltti Mimmi :)
Jeee, nyt alkoi sit tekniikkareenit ja ne on meille tervetulleita. Kaplaksen Mari olikin tehnyt heti kunnon tekniikkaharjoitukset ja kyllä niissä oli tekeminen. Kahdella esteellä oli esim. takakierto, päällejuoksu, pakkovalssi ja jaakotus. Kyllä siinä sai ohjaaja miettiä miten päin jalat ja roppa on, sekä miten ne kädet toimii... :) Todella mukavat ja antoisat reenit!
Keskiviikkona taas mittailtiin ja punnittiin Ninoa kun täytti 10-viikkoa. Mitat oli 2900g ja 24,5cm, elikkä hyvältä näyttää kasvu.
Varasin myös Ninolle rokotusajan ja menemme 5.10.11 saamaan ensimmäisen rokotuksen. Yleensä käydään Akuutissa, mutta nyt varasin ajan Eläinlääkäriasema Leena Oksaselle. Varmistin vielä puhelimessa että onko hänellä ollut parvotapauksia ja sanoi että EI, joten turvallisin mielin voimme sinne mennä. Kertoi kyllä myös että tämä parvoepidemia on laantumassa, mikä oli todella kiva kuulla!
Viisikko sai myös tänään matolääkkeen, joten sekin on nyt hoidettu.
Torstaina olikin vuorossa Sulon agireenit jatko3-ryhmässä. Kouluttajana meillä Ojalan Jenni. Aiheena meillä tänään oli valssi ja voi hyvää päivää kun se tuntu minusta vaikealta. En ymmärrä mikä ihmeen oikosulku mulla oli, mutta onneksi Jennin opastuksella hokasin että miten se valssi nyt menikään. Sulo on kyllä taitava ja innokas kun ohjaaja vaan ohjaa kunnolla. Muutamia kohtia mentiin useampaan kertaan ja sitten tehtiinkin jo 10-esteen rata täysin puhtaasti. Kyllä se Sulon on sit niin makee menemään, ei voi kun hymyillä ylpeydestä ;)
Sunnuntaina lenkkeilimme Annalankankaalla poikaviisikon kans. Seuraksi saimme kolme ihanaa neitosta Mimmin, Kertun ja Ninjan sekä tietty pariskunta Tiina & Juha Karjalainen. Tunti kävellä läpyteltiin ja hyvin jaksoi Nino porukan mukana tepastella.
Sisäsiisteysopetus on mennyt vaihtelevalla menestyksellä, oikeestaan voi sanoa että hyvin. Yöt on menneet edelleen todella siististi, paitsi parina yönä en ole herännyt vikinään tai sit Nino ei ole vikissyt. Heräsin vasta kun muut poijat alko liikehtiä levottomasti ja niin oli pissi ja kakki lattialla. No, set siivottiin "vaivihkaa" mitään huomiota herättämättä. Päivällä on tehnyt suurimmaksi osaksi kaikki tarpeet ulos, muutamaa vahinkoa lukuunottamatta. Elikkä hyvin menee ja ei vielä mitään kiirettä kun kakara vasta 10-viikkoa.
Tiistaina Onnin agireenit uudessa ryhmässä. Voi sanoa että meidän ryhmä on oikea Shelttipoweri ryhmä :) Reenikavereina meillä Törmäkankaan Kaija & sheltti Luna, Nevalaisen Tarja & sheltti Mina ja Karjalaisen Juha & sheltti Mimmi :)
Jeee, nyt alkoi sit tekniikkareenit ja ne on meille tervetulleita. Kaplaksen Mari olikin tehnyt heti kunnon tekniikkaharjoitukset ja kyllä niissä oli tekeminen. Kahdella esteellä oli esim. takakierto, päällejuoksu, pakkovalssi ja jaakotus. Kyllä siinä sai ohjaaja miettiä miten päin jalat ja roppa on, sekä miten ne kädet toimii... :) Todella mukavat ja antoisat reenit!
Keskiviikkona taas mittailtiin ja punnittiin Ninoa kun täytti 10-viikkoa. Mitat oli 2900g ja 24,5cm, elikkä hyvältä näyttää kasvu.
Varasin myös Ninolle rokotusajan ja menemme 5.10.11 saamaan ensimmäisen rokotuksen. Yleensä käydään Akuutissa, mutta nyt varasin ajan Eläinlääkäriasema Leena Oksaselle. Varmistin vielä puhelimessa että onko hänellä ollut parvotapauksia ja sanoi että EI, joten turvallisin mielin voimme sinne mennä. Kertoi kyllä myös että tämä parvoepidemia on laantumassa, mikä oli todella kiva kuulla!
Viisikko sai myös tänään matolääkkeen, joten sekin on nyt hoidettu.
Nino 10vk kuva Maikki Kuivala |
Sunnuntaina lenkkeilimme Annalankankaalla poikaviisikon kans. Seuraksi saimme kolme ihanaa neitosta Mimmin, Kertun ja Ninjan sekä tietty pariskunta Tiina & Juha Karjalainen. Tunti kävellä läpyteltiin ja hyvin jaksoi Nino porukan mukana tepastella.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
viikko 37
Minitiimin Whole Lotta Voltage "Nasu" kuva Miina Lukkari |
Nyt voikin sitten sanoa että tästä lähtien täällä voi seurata "viisikon seikkailuja" :)
Isompien poikien kanssa normilenkkeilyä.
Ninon kans opeteltu pitämään kaulapantaa ja reenailtu kävelyä hihnassa. Pikkuhiljaa alkaa luonnistaa, on sillä nakilla ihmeellinen voima ;)
Autoiluun olemme myös totutelleet joka päivä ja hyvin Nino rauhottuu autossa. Olen myös sosiaalistanut turvallisilla paikoilla kun olemme autoajelulla käyneet. Esim. veljen perheen pihalla kävästiin pyörähtämässä ja siellä oli lapset innoissaan rapsuttelemassa.
Keskiviikkona Onnin kans agireeneissä. Jes, jes, jes nyt meni kontaktit vauhilla eikä himmaillu yhtään. Nyt voi siis alkaa miettimään jo kisaamista. Mukavan radan oli Mikko meille reenattavaksi rakentanut ja hyvin meillä yhteistyö sujui.
Perjantaina ajelin viisikon kanssa Annalankankaalle lenkkeilemään. Tämä oli sitten Ninon ensimmäinen virallinen lenkki isommassa shelttiporukassa. Lenkkiseuraksi saimme Tiinan, Mimmin, Kertun ja Ninjan, sekä Maikin, Nikin, Jaden ja Gabyn. Alussa kannoin Ninoa, mutta pojalla oli kova hinku juoksemaan muiden kanssa. Innoissaan Nino mennä viipotti eikä arastellut yhtään muita "outoja" koiria. Kyllä uni maistui kun pääsimme kotiin.
Nino, täältä tullaan... kuva Maikki Kuivala |
Nino, Jade ja Edi kuva Maikki Kuivala |
sisarus Rakkautta Ness ja Nino |
leikin jälkeen tirsat |
kuva Petri Tervonen |
kuva Maarit Tervonen |
kuva Maarit Tervonen |
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
viikko 36
Maanantaina aamupäivästä ajeltiin Karin ja poikien kans Annalankankaalle lenkkeileen. Ihanan lämmin syksyinen ilma ja kyllä oli mukava käpytellä. Kyllä koiruudet nauttii tästä irtilenkistä täysin siemauksin. Muistettiinpa ottaa kamerakin mukaan ja tässä muutama kuva.
Keskiviikkona Onnin agireenit. Aaltosen Mikko oli tehnyt kinkkisen hyppyradan. Heti radan alussa tuli mulle ja Onnille tenkkapoo, en millään meinannut saada Onnia kääntymään oikeaan suuntaan. Meinaa Onni irrota ja lukea rataa liiankin itsenäisesti. No, Mikon ohjeilla ja opastuksella saimme muutaman onnistuneen suorituksen tässä kohtaa. Toinen tenkkapoo tuli suoralla putkella. Vaikka kuin hyvin ja ajoissa tein putkijarrutuksen, Onni vaan kaarratti pitkälle. Näitä putkijarrutuksia on reenattu tosi vähän ja se kyllä näkyi suorituksessa. Tulipa taas todellakin paljon lisää reenattavaa omatoimisesti näiden reenejen myötä.
Reenejen jälkeen koukkasin kaikki muut poijat kyytiin ja hurautimme Annalankankaalle lenkille. Nyt olikin lenkkikavereita tosissaan, karvaisia ystäviä pyöri lenkkipolulla 24. Kiitos mukavasta lenkkiseurasta Maikki, Maarit, Marjatta, Pia, Tiina & Juha ja Seija & Juha.
Torstai aamuna ajeltiin kaikkien poikien kans hallille. Siellä ensin puolen tunnin lämppärilenkki ja sit reenaileen. Reenasin Onnin kans putkijarrutusta ja kontakteja. Putkijarrutus onnistui hyvin kun palkkasin. Onneksemme Merenheimon Maissi sattui olemaan hallilla ja niinpä sain avustajan "tuomariksi" kontakteille. Enää ei Onni niin pahasti himmaa mitä aikasemmin, mutta hitaasti siltikin tulee alastulon. Kontaktireeni siis jatkuu edelleen. Kiitokset Maissille avusta!!!
Edin kans reenailin myös kontakteja. Voi jösses että ne on upeat, ei mitään ongelmia näissä. "Hytkytki" jätkä kestää todella, todella hyvin. Hyppykorkeuden pidin nyt 25cm ja muutamia hyppyjä mentiin maltillisesti. Kepeissä ei mitään ongelmia vaikka kuin tein sivuirtoamista. Putkijarrutukseen reagoi todella hyvin myös, vaikka varalta laitoin palkan. On se vaan niin makee toi meidän Edi :)
Nasu ja Sulo oli tänään huilivuorossa eikä agia reenailtu ollenkaan. Jäähyttelylenkki tehtiin koko poikaporukan voimin.
Illalla ajeltiin vielä Haukiputaan keskustaan ja tein siellä koko poika poppoon kans lenkin. Hyvä on välillä kävellä oikeen "hulinassa", ettei aina tehdä vaan lenkkejä "maalla" :) Lenkin jälkeen jäätiin reinailemaan nätöä. Mukavalla pienellä porukalla saatiin todella hyvät nätöreenit. Mä reenailin kaikilla koiruuksilla ja hyvinhän mein poijat meni. Nasukin liikkui todella vauhdikkaasti ja häntä pysyi alhaalla, jes :) Kiitos nätöseurasta Tiina, Maikki, Seija & Juha.
Lauantai aamuna lähdin ajelemaan Kajaania kohti. Matkanvarrella koukkasin Tervosen Maaritin matkaseuraksi, ihana kun sai juttukaverin mukaan. Matkan tarkoitushan oli hakea uusi perheenjäsen meille Haukiputaalle. Kahviteltiin, juteltiin ja ihasteltiin pentuja, sekä tietenkin paperiasiat kuntoon ja niin lähti Minitiimin You Make Hearts Sing elikkä kutusumanimeltään Nino mukaan kotia kohti Haukiputaalle.
Suuret Kiitokset Miina tästä Ihanasta pusupojasta!
Suuret Kiitokset Maarit matkaseurasta!
Kotona pojat oli innoissan kun tulin kotiin. Jätin Ninon autoon odottamaan kun kävin pojat ensin tervehtimässä sisällä. Voi mahdoton sitä nuuskuttelua kun minun vaatteet tuoksui poikien mielestä niiiin mielenkiintoiselle.
Sitten hain Ninon ja ensitutustelu tehtiin portin läpi. Pojilla kuonot portinraossa ja Nino lähestyi poikia varoen, mutta kun pääsi portille häntä alkoi heilua ihan vimmatusti :) Oli kyllä ihana nähdä tämä tutustuminen. Sitten otin Ninon syliin ja yhdessä päästettiin muut pojat haistelemaan. Todella hyvin ottivat isommat pojat tulokkaan vastaan. Niin se sitten alkoi meillä taas tämä pissi/kakki ralli, mutta onneksi olen kotona niin saan poikaa opettaa sisäsiisteyteen. Ninon oma sivu avattu blogissa.
Sunnuntai menikin ihan ihmetellessä tätä ihanaa pusupoika Ninoa. Kerrassaan reipas pieni "miehen" alku.
Nasu, Sulo, Onni & Edi |

Nino terassin portailla ihmettelee menoa :) |
maanantai 5. syyskuuta 2011
viikko 35
Maanantai otettiin todella rennosti poikien kans. Rentoa lenkkeilyä ja palauttelua viikonlopun kisoista.
Tiistaina ajeltiin illalla Annalankankaalle lenkkeileen. Seuraksi saimme Törmäkankaan Kaijan, Lunana ja Alman, sekä Mäyrän Pian, Laten ja Leevin. Mukava lenkki käppäiltiin ja kyllä koiruudet nautti.
Keskiviikkona Onnin kans agireenit. Kouluttajana agitaituri Mikko Aaltonen. Onnin reeniajalla keskityttiin kontaktien reenailuun. Mikko palkkasi Onnia alastulossa ja ihan mukavasti välissä menikin. Toivottavasti tämä himmailuongelma ja tuomarin vilkuilu saadaan poistettua mahdollisimman pian, todella ärsyttävää. Muuten Onni kyllä toimii hyvin radalla.
Torstai aamuna ajeltiin poikien kans hallille ja ensin käppäiltiin lämppärilenkki, jonka jälkeen reenaileen agia. Onnin kans tein vain kontaktireeniä ja kyllä se sieltä pikkuhiljaa palailee normi uomiin. Ei enää himmailua. Ainoastaan tarvimme todella paljo reeniä että joku juoksee siinä todella lähellä kontaktiestettä, koska Onni meinaa vilkuilla että tullakko alas vai ei kun joku "outo" elikkä tuomari juoksee vieressä.
Nasun kans pitkästä aikaa kokeiltiin ja wau miten oli mukava huomata miten intoa löytyi. Kepit ja kontaktit meni todella hyvin. Pikku radan pätkä ja vauhtia löytyi :D
Sulon kans samat reenit kuin Nasun kans ja hyvin pyyhkii Sulollakin.
Sitten vuorossa Edi. Halusin kokeilla mitenkäs meidän yhteistyö käyttää pitkän tauon jälkeen ja "voi hyvää päivää" Edi toimi kuin unelma. Ensin reenasin vain kepit ja kontaktit, mutta sama rata mitä mentiin keskiviikkona Onnin kans virallisissa reeneissä oli paikallaan, tehtiinpä sit se. Hyppy korkeuden pidin todella matalana, elikkä jotain 15cm, koska pitkään aikaan ei ole Edi reenaillut. Jotain ihmeellistä on nyt tapahtunut!? Minusta tuntui todella HYVÄLTÄ ohjata Ediä ja poika toimi kerrassaan upeasti. Vetästiin siis puhtaasti rata joka mentiin :) Pientä "vikinää" tuli välillä, mutta heti huomautin ja taas jatkettiin hiljaa. Kertaakaan ei haukkunut, mikä myös oli ihmeellistä!!! Olen siis ihan "sanaton" tämän reenin jälkeen ja ajatukset lähti heti rullaamaan että jospa minä itse vielä joskus pystysinkin Ediä ohjaamaan... Siis kertakaikkiaan UPEA, MAHTAVA fiilis ja täytyy olla todella ONNELLINEN TÄSTÄ AGIHIRMU EDISTÄ!!!
Laskeskelin että nyt ei neljään viikonloppuun ole mitään "pakollisia" menoja, elikkä ei näyttelyitä eikä agikisoja. Ihanaa viettää viikonloput ihan kotosalla :)

maanantai 29. elokuuta 2011
viikko 34
Maanantai-iltana lenkkeiltiin Annalankankaalla. Lenkkiseurana Karjalaisen Tiina, Kuivalan Maikki ja Tervosen Maarit, sekä tietenkin karvaiset ystävämme. Mukava tunteroisen lenkki käpyteltiin ja juttua riitti koiruuksien omistajilla :) Aihe ei varmaankaan kellekkään epäselvä ;)
Keskiviikkona Onnin agireenit. Kouluttajana Mari Kaplas ja taas sai Mari mulle "hoksautettua" muutaman todella tärkeän asian. Jospa ne valssit nyt lähtis pyörähtelemään erillä tavalla ;) Hyvin meni minun ja Onnin yhteistyö radalla, olin taas yhtä hymyä reenejen jälkeen.
Torstai-iltana lenkkeilimme taas Annalankankaalla ja lenkkiseurana Törmäkankaan Kaija, Luna ja Alma. Ilma oli aivan mahtava ja hiki virtasi lenkin loputtua.
Lauantaina KAS:n agilitykisat Virpiniemessä. Ajelimme kisapaikalle Onnin ja Sulon kans. Sulo lähti mukaan haistelemaan agitunnelmia ja hyvin rauhallisesti sekä maltillisesti poika jaksoi kisapaikalla olla. Onnin kans ensin agirata josta tulos hyl. Mammalla tuli totaalinen oikosulku radalla A-esteelle mennessä ja niin Onni pyyhälsi esteen ohi ja ehti sitten pyörähtää A-esteen väärään suuntaan. Hyvin meini muuten rata. Hyppyradalta 0-voitto, SERTI ja siirto 3-luokkaan. Hypäri oli todella, todella hienoa menoa. Ei mitään ylimääräisiä pyörähdyksiä, eikä pitkiä kaarroksia vaan mamma oli koko ajan "ajoissa ohjauksissa" ja Onni kulki kuin unelma!!! Tunne minulla oli koko radan ajan todella hyvä ja se tuotti kyllä todella mahtavan tuloksen. Kyllä mamma oli yhtä hymyä tämän jälkeen :D
Illalla vielä joukkuepiirinmestaruus kisa. Onni oli Active Dogsin ykkös joukkueessa. Meidän rata oli todella sujuvaa ja hyvää menoa, kunnes kolmanneksi viimeisellä esteellä mamma teki emämunauksen ja Onnin pakka sekosi pitääkö mennä keinulle vai ei. Siitä sitten kielto ja seuraavalta putkelta tämän sählingin jälkeen myöskin kielto. Mutta tulos kuitenkin saatiin, vaikka kyllä harmitti aivan sairaasti tämä OMA MOKA!!! No, jokatapauksessa joukkueen muut koirat saivat hyviä tuloksia ja niin Onnin joukkue VOITTI PIIRINMESTARUUS KULTAA!!! Joukkueen muut koirakot olivat Kirsi Hyvärinen ja Pave, Taina Airaksinen ja Peppi sekä Tuija Liukkonen ja Karkki.
Makeaa tuli kyllä myös muissa säkäluokissa. Active Dogsille PIIRINMESTARUUS KULTAA sekä medeissä että myös makseissa, jee!!! Medeissä tuli myös PM-HOPEAA, jee!!!
Sunnuntaina Onnin kans taas kisapaikalle. Startattiin siis eka kertaa 3-luokassa. Hypärirata oli todellakin HYVÄ HYL. Sujuvaa menoa, mutta yksi pieni tänne käsky jäi mammalta sanomatta ja Onni irtosi väärälle hypylle. Hyvä mieli tämän radan jälkeen, koska yhteistyö pelasi mainiosti. Agiradalle lähtiessä mulla oli jalat jo tosi kipeet ja väsy painoi. Onnistakin huomasin että oli jo väsynyt, mutta lähdettiin kokeilemaan. Siitä tulikin sellainen "häsärirata" ja tulos odotetusti HYL.
Nyt onkin hyvä pitää kisoista taukoa ja keskittyä reenailuun. Muuten menee kyllä ihan hyvin, mutta en tiedä miksi Onnille on tullut kontakteilla "himmailu"!? En lähde turhaa kisamaan ennen kun olen saanut kontaktit kuntoon ja eiköhän ne sieltä pikkuhiljaa parane.

Active Dogsin minijoukkue PM-KULTAA Tuija&Karkki, Kirsi&Pave, Päivi&Onni, Taina&Peppi Kuva Juha Lehtikangas |
Sunnuntaina Onnin kans taas kisapaikalle. Startattiin siis eka kertaa 3-luokassa. Hypärirata oli todellakin HYVÄ HYL. Sujuvaa menoa, mutta yksi pieni tänne käsky jäi mammalta sanomatta ja Onni irtosi väärälle hypylle. Hyvä mieli tämän radan jälkeen, koska yhteistyö pelasi mainiosti. Agiradalle lähtiessä mulla oli jalat jo tosi kipeet ja väsy painoi. Onnistakin huomasin että oli jo väsynyt, mutta lähdettiin kokeilemaan. Siitä tulikin sellainen "häsärirata" ja tulos odotetusti HYL.
Nyt onkin hyvä pitää kisoista taukoa ja keskittyä reenailuun. Muuten menee kyllä ihan hyvin, mutta en tiedä miksi Onnille on tullut kontakteilla "himmailu"!? En lähde turhaa kisamaan ennen kun olen saanut kontaktit kuntoon ja eiköhän ne sieltä pikkuhiljaa parane.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
viikko 33
Normi lenkkeilyä alkuviikosta. Kylläkin hyvin rauhallisesti kun ei mamman kunto ole vielä oikeen kohillaan sairastelun jälkeen.
Keskiviikkona pääsimme Onnin kans agireeneihin. Kouluttajana tarkkaakin tarkempi Mari Kaplas. Mulla meinas olla liike ihan hukassa alussa, mutta Marin hyvällä opastuksella syttyi mullakin "lappu" ja saatiin hyviä onnistumisa. Onni meni hienosti ja ei kertaakaan yrittänyt haukkua, jee :) Kyllä oli hyvä fiilis reenejen jälkeen ja innokkaana odottelen jo seuraavia reenejä.
Jihaa, perjantaina pääsimme myös agireenaileen "korvaaviin" kun olimme viime viikolla pois minun sairastumisen vuoksi. Kouluttajana jälleen Mari Kaplas ja kyllä taas saimme kultaakin arvokkaampia oppeja. Onni oli tänään super hyvä, todella hienosti seurasi ohjausta ja kontaktitkin piti kunnon hytkyilyt :) Mamma oli taas yhtä hymyä reenejen jälkeen.
Lauantaina herätys 04.30 ja ajelimme Onnin kans Tervosen Maaritin luo Kempeleeseen. Siellä pakattiin Maaritin auto ja suuntasimme Kokkolan näyttelyyn. Tuomarina erittäin arvostettu shelttituomari Päivi Eerola. Avoimia uroksia oli kahdeksan ja vain kakasi sai ERI:n. Jee, meidän Onni oli toinen näistä ja kyllä olin todella, todella tyytyväinen. Onni siis ERI2 :) Onni on aikasemminkin käynyt Päivin arvostelussa silloin nuorten luokassa ja sai myös silloin ERI:n, joten sama linja jatkui nytkin. Voi vaan todeta että Päivi Eerolan mielestä Onni on Erinomainen :D Onnin arvostelu lisätty omalle sivulle. Kiitos Maarit Erinomaisesta kyydistä ja seurasta.
Nyt voi hyvillä mielin jäädä näyttelytauolle, on sitä kyllä kierrettykkin. Hienoja tuloksia poijat on näyttelyistä saaneetkin. Onnin saavutus Äänekoskella oli kyllä todella mieleenpainuva SERTI, ROP, RYP1 ja BIS2. Nasu taas tepasteli Vaasan näyttelyssä hienosti PU2, varaserti ja varacacib. Sulo taas näytteli neljässä pentuluokassa saaden jokaisesta KP:n ja kolmessa oli vielä VSP-pentu. Nyt siis keskitymme vaan nätöreenailuun ja agireenailuun jonku aikaa. Ajattelin jopa että näyttelyihin suunnistamme EHKÄ vasta ensivuoden puolella.
Sunnuntaina kävin hallilla Sulon kans reenaileen agia. On se niin mainio, että hymy korvissa oli mammalla koko ajan. Kepit menee kyllä niin vauhdikkaasti ei mitään epäröintiä ja suunnittelinkin että seuraavalla kerralla alamme opetella ohjureita. Kontakteille pysähtyy ihan itse, vaikka edelleen reenaamme vaan alastuloa pääsääntöisesti. Pieni radan pätkä ja lähdössä malttaa odottaa todella maltillisesti. Kyllä oli taas hyvä mieli reenin jälkeen :) Mitään kiirettä ei Sulon kans pidetä, vaan maltillisesti reenaillaan ja opetellaan kaikki tekemään oikein.
Illalla kävimme Annalankankaalla lenkillä. Seurana Tervosen Maarit, Susu ja Vilma. Tunteroinen käveltiin ja niin lenkistä nautti koirat sekä omistajat. Kiitos Maarit lenkkiseurasta!

tiistai 16. elokuuta 2011
viikko 32
Maanantaina Kari hoiti vielä koirien lenkityksen. Mullakin tauti alkaa helpottaa, koko päivänä ei ollut enää kuumetta :)
Tiistaina mä jo lähdin/pääsin poikien kans lenkille. Käveleskeltiin hyvin, hyvin rauhallisesti. Mitään hikilenkkejä ei vielä uskalla tehdä.
Torstaina ajeltiin iltapäivästä Annalankankaalle. Seuraksi saimme Karjalaisen Tiinan, Mimmin, Kertun ja Ninjan. Tunteroisen lenkki hissunkissun käppäiltiin. Eiköhän se pikkuhiljaa ala minunkin kunto nousta, toivottavasti :)
Perjantaina Onnin trimmailua ja pesu (tassut, kaulus ja mahakarvat "kikulikarvat"). Karjalaisen Tiina ajeli yöllä meille klo 01.45 ja sit ajelimme hakemaan Kuivalan Maikin kyytiin. Suuntana sitten Joensuu. Maikkulasta kyytiin poimimme Tervosen Maaritin. Niin lähti "keltainen paholainen" hurjastelemaan kohti Joensuuta kyydissä neljä akkaa ja viisi koiruutta.
Joensuussa olimma hyvissä ajoin ja luksusta meidän teltat oli valmiina pystytetty oikeen aitiopaikalle, suuret kiitokset siitä Tynin Seijalle ja Sipolan Juhalle!
Tuomarina lauantaina Cristian Stefanescu Romaniasta. Onni esiintyi ihan mallikelpoisesti, vaikka hieman oli häntä eläväinen. Mukavasti Onni pärjäsi omassa luokassaan jossa oli yhdeksän urosta. Onni siis ERI4 SA, arvostelu lisätty Onnin omalle sivulle.
Näyttelyn jälkeen ajelimme hotelli Kimmeliin jossa yövyimme. Koirat lenkitettiin ja syömässä käytiin, mutta väsy oli niin kamala että nukkumaan mentiin jo 22.30.
Sunnuntaina herätys klo 7.00 ja ei muuta kun koirat aamulenkille. Syötiin todella hyvä aamupala ja niin lähdimmä näyttelypaikalle jo yhdeksän aikaan.
Tuomarina Horst Kliebenstein Saksasta. Tänään Onni malttoi pitää hännän hyvin alhaalla, joten sen kans ei pahemmin taisteltu. Jotku hyvät tuoksut tuli kehän ulkopuolelta, koska ei millään meinannut malttaa seisoa vaan pyöri kun "häkkyrä". No, siinä taiteiltiin sitten koiran mukaan että miten seisotaan. Hyvin Onni taas pärjäsi, tuloksena ERI4 SA. Arvostelu lisätty Onnin omalle sivulle.
Näyttelyn jälkeen pakattiin auto ja nokka kohti Oulua. Matkalla poikkesimme Kajaanissa Lukkarin Miinan luona katsomassa IHANIA soopeli vauvoja. Voih, kyllä mun sydän pomppaili, oli ne kaikki kolme pentua niin syötävän sulosia! Matka jatkui kotia kohti. Maikkulassa "puotimme" Maaritin pois kyydistä ja sitten hurautettiin Haukiputaalle. Maikki "nakattiin" kotiin ja sitten päästiinkin ajelemaan jo meidän kotipihaan josta Tiina jatkoi omalla autolla matkaa kotiin.
Kyllä oli mahtava reissu, todella HUIPPU seurassa!!! Vatsalihakset kipeenä kun piti niin nauraa viikonlopun aikana, siis aivan huippu hauska reissu :) Kiitos Tiina, Maikki ja Maarit seurasta!!!

maanantai 8. elokuuta 2011
viikko 31
Tiistaina Onnin kans hallilla agiliitelemässä. Voi Ihanaa, Ihanaa miten onnistuneet omatoimireenit tehtiin. Pieniä radanpätkiä ja Onni toimi kuin unelma, love, love Onni!!! Nämä oli kyllä todelliset hyvän mielen reenit ja hyvillä mielin voimme startata seuraavissa kisoissa jotka on jo perjantaina :)
Illalla ajeltiin koko poika poppoon kans Annalankankaalle lenkkeileen. Seuraksi saatiin Karjalaisen Tiina ja Juha, Mimmi, Kerttu & Ninja, sekä Törmäkangas Kaija, Luna, Alma & hoitolainen Nipa. Tunteroisen lenkki käveltiin ja koiruudet nautti.
Keskiviikkona treffattiin Kaijan kans hallilla. Minulla mukana Sulo, Kaijalla Luna ja Alma. Tehtiin molemmat omaa keppireeniä ja kontaktireeniä. Yhdessä tehtiin pieni radan pätkä. Sulo on niin mainio, on innokkaana koko ajan ja kyselee mitä tehdään, mitä tehdään... :) Samalla otin myös odottamisreeniä, jätin Sulon kiinni sivuun ja menin itse kauemmas. Kaija meni Alman ja Lunan kans rataa. Wau, Sulo ei vikissy yhtään vaan odotti rauhassa paikallaan :) Kyllä tällä "pikkuherralla" löytyy hermoja, jes, jes :D
Kun mentiin hallille ja lähdettiin lämppärilenkille sanoin Kaijalle että mulla meinaa päätä särkeä, mutta en siihen kiinnittänyt huomiota reenejen aikana.
Kotiin ajellessa mulla tuli tosi heikko olo ja mahassa meinas pyörähellä. Menin heti levähteleen ja sitten alkoi palella aivan hirveenä. Karille tuumasin että ihan kun mulla ois kuumetta, vaikka yleensä jos joku tauti päällä mulle ei nouse kuume. No, mittari kainaloon ja hups kuumetta 38,5. Niin sitä sitten jäätiin sängynpohjalle makoileen. Yö oli kauhea...
Torstaina olo oli aivan karmea, päätä ja alaselkää särki, joka puolelta kolotti ja kuume 39. Soitin terveyskeskukseen ja epäilivät myyräkuumetta. Perjantaille aika verikokeisiin ja hoitajalle. Taas yö oli aivan kauhia ja yöllä tuli vasemman jalan nivunen kipeäksi, jota ihmettelin Karille.
Perjantaina aamulla kuume oli heti 39,5 ja lähdin verikokeisiin ja hoitajalle. Tulehdusarvot oli korkealla 65, kun normaali on alle 9. Hoitaja sitten kysyi että onko joku paikka kipeenä ja siinä sanoin että pää, selkä ja vasen nivunen. Sitten kysymys, onko hyttysen pistoa, johon minä että on nilkassa mutta se on parantunut. (Karjalaisen Tiinan kans keskiviikkona tästä hyttysen pistosta juteltiin ja sanoin Tiinalle että se ei ole yhtään punanen vaan ihan vaalea ja parantunut.) No, hoitaja halusi nähdä ja uups pistokohta oli ihan tulipunainen ja tulehtuneen näköinen. Siihen hoitaja heti että laittaa lääkärille, koska vaikuttaa että tämä on JÄNISRUTTO :( Lääkäri teki tutkimukset ja sama tuomio tuli lääkäriltä elikkä JÄNISRUTTO. Sain kahden viikon antibioottikuurin ja lisäksi särkylääkettä. Kävin vielä uudestaan verikokeissa. Tämän taudin aikana yöt on ollut aivan kauheita, se hikoilun määrä on jotain aivan käsittämätöntä. Saunassakaan en hikoile niin kun nyt olen yön aikana hikoillut, huh.
Niin jäi minulta ja Onnilta perjanti-illan agikisat väliin :(
Lauantai edelleen korkeassa kuumeessa. Sunnuntaina olisi ollut Kuopioon lähtö näyttelyyn, mutta ei minusta ollut lähtijäksi. ONNEKSI minulla on IHANIA YSTÄVIÄ jotka ottivat Onnin sunnuntaina mukaan. SYDÄMMELLISET KIITOKSET KARJALAISEN TIINA JA JUHA, OLETTE AARTEITA ARVOKKAAMPIA!!! Tiina kävi lauantaina trimmaileen Onnia kun mulla ei kertakaikkiaan ollut voimia tehdä edes sitä, KIITOS TIINA!
Sunnuntai aamuna ei ollut kuin 37 lämpöä, ihanaa lääke alkaa vaikuttaa. Makasin sängyssä ja jännitin millon kuuluu Kuopiosta uutisa. Hyviä uutisia kuuluikin, Onni sai EH:n tiukalta tuomarisedältä Rainer Vuoriselta. Onni oli taas "pullistellu" hännällään ;) Onnin arvostelu lisätty omalle sivulle.
En toivo kenellekkään tätä tautia, aivan järkyttävä. Ikävä kyllä sitä löytyy joka kesä ja tarttuu hyttysenpistosta. Kun hyttynen on käynyt "tonkimassa" jäniksenraatoa ja sattuu sitten pistämään ihmistä tauti tarttuu. Minä sain tämän hyttysen piston lenkkeillessä Annalankankaalla viime viikon torstaina, siitä tiedän kun sitä pistoa kutitti alussa tosi paljo, mutta sitten rauhottu.
Olkaahan tarkkoina hyttysenpistoista...
Kyllä mein poijat on ollut ihmeissään kun mamma vaan makaa, makaa ja makaa. Onneksi on Ihana aviomies Kari joka on hoitanut koirien lenkityksen täysin, minun sairastamisen aikana. KIITOS KARI RAKAS!!!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
viikko 30
Heti maanantaina aamulla menimme Sulo-Santerin kanssa Akuuttiin peitsikulmahampaan poistoon. Aika meillä oli klo 8.00 ja terveystarkastuksen jälkeen Sulo jäi sinne "nukkumaan". Mä ajelin vanhempieni luo ja odottelin puhelinsoittoa milloin saan hakea Sulon pois. Yhdentoista aikaa menin hakemaan Suloa ja poika oli vieläkin ihan pökkyrässä. Kotonakin nukuskeli pitkälle iltapäivään, mutta sitten alkoi jo virkustumaan. Nyt on pariksi viikoksi kaikki vetoleikit kielletty ja luitakaan ei meillä sitten syödä. Saimme kipulääkkeet ja antibioottikuurin mukaan kotiin. Toivotaan että suu alkaa hyvin paranemaan!!!
Sulo syö kyllä hyvin kipulääkkeen ja antibiootin, ottaa sen ihan kuin makupalan :)
Keskiviikko iltana käytiin Karin ja koiruuksien kans merenrannalla. Kaikki poijat kyllä kävi pikkasen kastelemassa tassujaan, mutta Edi meillä pääsi vain uimaan. Kyllä Edi nautti, heiteltiin keppiä mereen ja poika loikki/ui heti perään. Sulo oli kyllä irti, mutta ei lähtenyt perään. Onni ja Nasu oli kiinni, koska mä nyt säästelen näiden herrojen turkkia ihan näyttelyitä ajatellen... ja onpa itellä helpompi homma kun ei kaikkia neljää tarvi pestä kotiin päästyä :)
Torstai-iltana kävimme lenkkeilemässä Annalankankaalla ihan irtilenkin. Seuraksi saimme Tervosen Maaritin, Nipan & Susun kans ja Törmäkankaan Kaijan, Lunan & Alman kans. Tunteroisen lenkki käpyteltiin ja kyllä kaikki koiruudet justa hippasi sydämmensä kyllyydestä :)))
Juoksukoulu jatkuu edelleen... :)

poijat ottaa aurinkoa :) |
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
viikko 29
Maanantaina heti aamupäivästä lähdin Onnin ja Sulon kans hallille reenaileen. Sulon kans pieniä ohjauskuvioreenejä, kepit ja kontaktit. Sulo on kyllä niin innokas tekemään, oisko perinyt tämän isältään Ediltä :)
Sulolle tuli samalla "odottamisreeni" kun reenailin Onnin kans. Heti alkuun otin suihkepullon lähettyville, koska arvasin että sille tulee käyttöä. Muutamia kertoja täytyi suihkautella ja komentaa, koska alkoi vikistä kun reenasin Onnin kans. Hyvin Sulolle kuitenkin oppi menee perille ja lopussa osasi jo rauhoittua odottamaan rauhallisesti :) Tätä reeniä on tehtävä ja paljon!!! Onniahan en laita edes kiinni kun odottaa että reenaan Sulon kans ja tähän yritän pyrkiä myös Sulon kohdalla. Koiran täytyy oppia odottamaan rauhassa ja hiljaa, tapahtui ympärillä mitä hyvänsä!!!
Onnin kans reenailin pienen radanpätkän ja hyvin lähti ohjauksiin mukaan. Keppikulmia myös reenailtiin... Yhtään ainutta kertaa ei yrittänyt haukkua ja siitä olen todella tyytyväinen.
Illalla lenkkeiltiin Oulun Heinäpäässä Laurin jalkapalloreenejen ajan. Samalla kävin myös vähän testaileen nurmella Onnin ja Nasun kans liikkumista. Nurmi oli kuiva ja todella lyhyt, niin ei mitään ongelmia kummankaan kanssa. Nasulle vaan saa tulla vauhtia lisää, meinaa olla vähän "laiska" liikkuja hihnassa.
Olemme tehneet paljon "irtilenkkiä" ja nyt tein tähän asiaan muutoksen. Normilenkeillä tehdään sekä irtilenkkiä että hihnalenkkiä ja painotetaan enemmän hihnalenkkeilyyn. Yritän tällä tavalla saada Onnin ja Nasun liikkumaan paremmin näyttelyissä. Tietenkin minun pitää uhrautua nyt ottamaan enemmän juoksuaskelia, joten tämä on sekä Onnille, Nasulle ja minulle varsinainen "juoksukoulu" ja vaatimus on että poijilla hännät pysyy alhaalla. Edi ja Sulo juoksee mielellään myös hihnassa, eikä hännän kanssa ole mitään ongelmia. Aika sen näyttää tuottaako tämä tulosta... :)
Perjantaina Tervosen Maarit haki minut, Onnin ja Sulon kyytiin ja lähdimme Aini ja Tiina Kaltakarin järjestämiin Susadan-kasvattajapäiville Halosenniemeen Koljun majalle. Kerrassaan mahtava paikka. Koiria oli noin 40 ja kyllä vilskettä riitti. Aini ja Tiina oli loihtinut herkkuja niin immeisille kuin myös karvaisille ystävillemme (nakkeja tietty) :) Mennessä sanoin Maaritille että meidän Onni ei kyllä mene veteen, mutta, mutta toisin kävi. Onni löysi niin ihanalle tuoksuvan tyttösen että mennä porskutti sen perässä myös veteen ja siinä mä kauhistelin että lauantaina näyttelyyn meno... Ei auttanut, Onni kirmaili meressä ja mutaisessa rannassa todella iloisesti häntä tötteröllä.
Sulo ei mennyt veteen, mutta mudassa tarpoi senkin edestä. No, pesemällähän se koira puhdistuu... Pääasia oli että kaikilla oli mukavaa ja nautimme kyllä koko poppoo hyvästä seurasta, sekä pöydän antimista! Kiitos Aini ja Tiina!!!
Lauantaina Tervosen Maarit ajeli Hanin ja Susun kanssa meille ja me hypättiin Onnin ja Nasun kans kyytiin, suuntana Tornion KV.
Ilma oli lämmin, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Sopiva ilma koiria ajatellen.
Tuomarina oli Anders Tunold-Hansen Norjasta. "Setä" osoittautui erittäin tiukaksi ja tarkaksi tuomariksi. Nasu ensin kehässä nuortenluokassa. Vieläkään ei Nasun liike ole sellaista rentoa, vaikka nyt jo juoksi vähän reippaammin kuin aikasemmin. Nyt sain itsekkin ottaa juoksuaskelia kun aikasemmin olen kävellyt ja "houkutellut" Nasua liikkumaan. Nasu esiintyi muuten kyllä todella reippaasti ja maltillisesti, tuloksena EH.
Onni avoimessa luokassa, jossa hurjat 14 urosta. Yksilöesiintymisessä Onni oli varsin "hyvällä päällä" ja malttoi esiintyä. Ensimmäistä kertaa Onni liikkui nurmella kuin UNELMA, häntä alhaalla ja rennosti!!! Tuloksena ERI :) Kilpailuluokassa oli viisi urosta ja tuomari sijoitti Onnin toiseksi, elikkä ERI 2 ja SA! Kolme urosta sai SA:n :) Parasurosluokassa se sit alkoi "häntätaistelu" eikä liikekkään enää ollut rentoa. Tuomari oli tarkka ja nostikin avouroksissa kolmanneksi jäänneen meidän edelle. Perusteluna sain vielä suullisesti sen että häntä nousi ja selkä pehmeni liikkeessä. Onni siis epävirallisesti PU5 ;) Tyytyväinen olen, koska tuomarilla koko näyttelyn ajan erittäin tiukka linja. Poikien arvostelut lisätty omille sivuille.
Tervosen Maaritin Susu sai EH:n ja Hani-mummu räjäytti potin ollen VET ERI1, SA, PN3 ja ROP-veteraani!!! Niinpä jäimme odottelemaan isoja kehiä.
Hienosti Hani jaksoi ja pääsi jatkoon kahdeksan parhaan joukkoon. Kyllä mua jännitti kehän laidalla, mutta niin tuomari kätteli Maaritin ja Hanin pois jättäen neljä koiraa enää kehään. Onnea Hirmuisesti Maarit ja Hani, mahtava menestys!!! Kiitos Maarit vielä kyydistä ja mukavasta seurasta!!! :D
Juoksukoulu jatkuu edelleen... :)))
Sulolle tuli samalla "odottamisreeni" kun reenailin Onnin kans. Heti alkuun otin suihkepullon lähettyville, koska arvasin että sille tulee käyttöä. Muutamia kertoja täytyi suihkautella ja komentaa, koska alkoi vikistä kun reenasin Onnin kans. Hyvin Sulolle kuitenkin oppi menee perille ja lopussa osasi jo rauhoittua odottamaan rauhallisesti :) Tätä reeniä on tehtävä ja paljon!!! Onniahan en laita edes kiinni kun odottaa että reenaan Sulon kans ja tähän yritän pyrkiä myös Sulon kohdalla. Koiran täytyy oppia odottamaan rauhassa ja hiljaa, tapahtui ympärillä mitä hyvänsä!!!
Onnin kans reenailin pienen radanpätkän ja hyvin lähti ohjauksiin mukaan. Keppikulmia myös reenailtiin... Yhtään ainutta kertaa ei yrittänyt haukkua ja siitä olen todella tyytyväinen.
Illalla lenkkeiltiin Oulun Heinäpäässä Laurin jalkapalloreenejen ajan. Samalla kävin myös vähän testaileen nurmella Onnin ja Nasun kans liikkumista. Nurmi oli kuiva ja todella lyhyt, niin ei mitään ongelmia kummankaan kanssa. Nasulle vaan saa tulla vauhtia lisää, meinaa olla vähän "laiska" liikkuja hihnassa.
Olemme tehneet paljon "irtilenkkiä" ja nyt tein tähän asiaan muutoksen. Normilenkeillä tehdään sekä irtilenkkiä että hihnalenkkiä ja painotetaan enemmän hihnalenkkeilyyn. Yritän tällä tavalla saada Onnin ja Nasun liikkumaan paremmin näyttelyissä. Tietenkin minun pitää uhrautua nyt ottamaan enemmän juoksuaskelia, joten tämä on sekä Onnille, Nasulle ja minulle varsinainen "juoksukoulu" ja vaatimus on että poijilla hännät pysyy alhaalla. Edi ja Sulo juoksee mielellään myös hihnassa, eikä hännän kanssa ole mitään ongelmia. Aika sen näyttää tuottaako tämä tulosta... :)
Perjantaina Tervosen Maarit haki minut, Onnin ja Sulon kyytiin ja lähdimme Aini ja Tiina Kaltakarin järjestämiin Susadan-kasvattajapäiville Halosenniemeen Koljun majalle. Kerrassaan mahtava paikka. Koiria oli noin 40 ja kyllä vilskettä riitti. Aini ja Tiina oli loihtinut herkkuja niin immeisille kuin myös karvaisille ystävillemme (nakkeja tietty) :) Mennessä sanoin Maaritille että meidän Onni ei kyllä mene veteen, mutta, mutta toisin kävi. Onni löysi niin ihanalle tuoksuvan tyttösen että mennä porskutti sen perässä myös veteen ja siinä mä kauhistelin että lauantaina näyttelyyn meno... Ei auttanut, Onni kirmaili meressä ja mutaisessa rannassa todella iloisesti häntä tötteröllä.
Onni ja ihanalle tuoksuva tyttö :) kuva Maarit Tervonen |
Onni Tornio kuva Senja Ylinen |
Ilma oli lämmin, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Sopiva ilma koiria ajatellen.
Tuomarina oli Anders Tunold-Hansen Norjasta. "Setä" osoittautui erittäin tiukaksi ja tarkaksi tuomariksi. Nasu ensin kehässä nuortenluokassa. Vieläkään ei Nasun liike ole sellaista rentoa, vaikka nyt jo juoksi vähän reippaammin kuin aikasemmin. Nyt sain itsekkin ottaa juoksuaskelia kun aikasemmin olen kävellyt ja "houkutellut" Nasua liikkumaan. Nasu esiintyi muuten kyllä todella reippaasti ja maltillisesti, tuloksena EH.
Onni avoimessa luokassa, jossa hurjat 14 urosta. Yksilöesiintymisessä Onni oli varsin "hyvällä päällä" ja malttoi esiintyä. Ensimmäistä kertaa Onni liikkui nurmella kuin UNELMA, häntä alhaalla ja rennosti!!! Tuloksena ERI :) Kilpailuluokassa oli viisi urosta ja tuomari sijoitti Onnin toiseksi, elikkä ERI 2 ja SA! Kolme urosta sai SA:n :) Parasurosluokassa se sit alkoi "häntätaistelu" eikä liikekkään enää ollut rentoa. Tuomari oli tarkka ja nostikin avouroksissa kolmanneksi jäänneen meidän edelle. Perusteluna sain vielä suullisesti sen että häntä nousi ja selkä pehmeni liikkeessä. Onni siis epävirallisesti PU5 ;) Tyytyväinen olen, koska tuomarilla koko näyttelyn ajan erittäin tiukka linja. Poikien arvostelut lisätty omille sivuille.
Tervosen Maaritin Susu sai EH:n ja Hani-mummu räjäytti potin ollen VET ERI1, SA, PN3 ja ROP-veteraani!!! Niinpä jäimme odottelemaan isoja kehiä.
Hienosti Hani jaksoi ja pääsi jatkoon kahdeksan parhaan joukkoon. Kyllä mua jännitti kehän laidalla, mutta niin tuomari kätteli Maaritin ja Hanin pois jättäen neljä koiraa enää kehään. Onnea Hirmuisesti Maarit ja Hani, mahtava menestys!!! Kiitos Maarit vielä kyydistä ja mukavasta seurasta!!! :D
Juoksukoulu jatkuu edelleen... :)))
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
viikko 28
Maanantaina ajelin poikien kanssa päiväksi mökille Kipinään. Voi sitä riemua kun poijat juosta kirmasi pihalla. Ilma oli todella lämmin ja aurinkoinen.
Tiistaina loikoiltiin ihan kotosalla. Vettä satoi koko päivän, joten ei paljo pihalla viihdytty. Normi lenkit kyllä tehtiin ja oltiin kaikki ihan "uitettuja koiria" :)
Keskiviikko, torstai ja perjantai oli normi eloa kotosalla.
Lauantaina Onnin ja Nasun kans Oulun KV näyttelyyn Äimärautiolle. Kun lähdettiin kotoa ilma oli ihan hyvä, mutta kun päästiin perille vettä alkoi sataa ja sitä sitten satoi koko päivän. Kumpikaan pojista ei liiku märällä nurmella ja niin häntä nousi liikkeessä. Mein "tötteröhännät" sai EH:n, tuomarina oli Andrew Brace Iso-Britanniasta. Poikien arvostelut lisätty omille sivuille.
Sunnuntaina myös Oulun KV ja sinne ajelin Onnin kans. Ilma oli ihana, aurinko paistoi. Tuomarina oli Lena Danker Suomesta ja hänellä kaverina vielä harjoitusarvostelija. Syyni oli siis todella tarkka. Onnikin seisoi varmaan pöydällä 10min kun kävivät koiran perusteellisesti läpi. Ajattelinkin että tämähän on ihan kuin "jalostustarkastus" ;) Onni esiintyi hyvin ja tulokseksi AVO ERI2 SA. Mamma oli yhtä hymyä, koska tiukka linja oli tuomarilla koko shelttikehän ajan. :D
Kipinän mökillä |

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
viikko 27
Maanantai aamuna ajelin kaikkien poikien kanssa agikentälle Martinniemeen. Kävimme ensin lämppärilenkillä ja sitten reenailin agia.
Sulon kans pieni radan pätkä johon tuli valsseja. Kepit ja kontaktit reenailtiin myös. Nasun kans sama reeni. Molemmilla pojilla löytyi intoa ja vauhtia ratareenissä :)
Kokeilinpa myös Edin kans pitkästä aikaa pikku pätkiä joissa pari hyppyä ja putki, siitä lähetys kepeille, A-esteelle tai puomille. Hyvin oli kontaktit ja kepit hallinnassa :) On se vaan niin hurja vauhti Edillä, etten varmaan pystyisi pitkää rataa sitä ohjaamaan.
Onni ei tänään päässyt reenaileen ollenkaan, koska lepopäivä viikonlopun agiliitelyn jälkeen.
Reenailun jälkeen käytiin jäähyttelylenkki ja näki että poijat oli tyytyväisiä :))
Tiistaina heti aamusta ajeltiin Karin ja poikien kans lenkille Annalankankaalle. Rauhallinen lenkki tehtiin, koska meinasi olla jo todella lämmin heti aamusta. Kyllä vesi maistui poijille lenkin jälkeen.
Illalla ajelin OKK:n agikisoihin Haukkukeitaalle Onnin kans. Meidän ensimmäinen rataantutustuminen alkoi vasta klo 21.35, joten todelliset iltakisat. Eka radalla alku meni todella sujuvasti ja hyvin, mutta putkella Onni haukahteli ja siitä heti huomautus. Siinä sekosi meidän pakka ja tuloksena HYL. Toinen rata oli hyppyrata ja todella kimurantin radan oli Jämsän Jarmo tehny. Alku meni taas ihan mallikkaasti, mutta kun tultiin yhdelle putkelle jossa olin ohjauksessa myöhässä... Onni sujahti putkesta vauhdilla ulos suoraan minun jalkoihin ja siitä mamma teki todella komean "ilmalennon" maaten sitten maassa rähmällään. Siinä meni se ratasuoritus, mutta onneksi Onnille ei käynyt kuinkaan. Tarkistin heti että Onni liikkuu oikein ja kokeilin muutaman hypyn, eikä näkynyt mitään poikkeavaan. Kopeloin myös koko koiran läpi aristaako mistään, mutta onneksi ei reakoinut mitenkään!
Keskiviikkona ajeltiin Akuuttiin. Onnilla rokotukset ja silmätarkki. JEE, JEE, Onni täysin terve silmiltään!!! Nyt on sitten myös rokotukset kunnossa seuraavat 3-vuotta. Sulo kävi hammastarkissa ja niin varattiin peitsikulmurin poistoon aika, joka on maanantaina 25.7.11.
Lauantaina Tervosen Maarit tuli Susun ja Hanin kans ennen seitsemää meille. Pakattiin auto ja ajeltiin hakemaan Kuivalan Maikki, Duffy ja Agnes myös samaan kyytiin. Keltainen "paholainen" suuntasi keulan kohti Kemiä.
Tuomarina Irina Poletaeva, joka osottautui erittäin tiukaksi tädiksi. Näyttely oli nurmikentällä ja nurmi oli vielä aamusta märkä. Onni kun ei tykkää märästä nurmesta, pelkäsin ettei liiku yhtään. No, pelko oli osittain turhaa, mutta ei Onnin liike ollut yhtään niin rentoa kun on parhaimmillaan. Häntäkin meinasi vähän nousta, mutta ei pahasti. Onni esiintyi kyllä muuten todella mallikkaasti ja hienosti Onni sijoittui, tuloksena AVO ERI1 SA PU3 :) Onnin arvostelu lisätty omalle sivulle.
Hienosti meni myös Maaritin ja Maikin koirilla. Duffy ERI1, Agnes EH, Susu ERI2 ja Hani ERI2. Sen verran vähän oli shelttejä tänään kehässä että näytelmät oli ohi meidän osalta parissa tunnissa. Päästiin siis ajelemaan kotia kohti jo kahdentoista aikaan. Mukava reissu Mahtavassa Seurassa, juttu lentää ja nauru raikaa :))) Kiitos Maarit ja Maikki mukavasta seurasta!!!
Sunnuntai otettiin poikien kans rennosti. Bayvanticit laitettiin taas kaikille ettei tulisi niitä ikäviä tuliaisia ulkoa, vielä niitä ei meidän poijista Onneksi ole löytyny! :)
Sulon kans pieni radan pätkä johon tuli valsseja. Kepit ja kontaktit reenailtiin myös. Nasun kans sama reeni. Molemmilla pojilla löytyi intoa ja vauhtia ratareenissä :)
Kokeilinpa myös Edin kans pitkästä aikaa pikku pätkiä joissa pari hyppyä ja putki, siitä lähetys kepeille, A-esteelle tai puomille. Hyvin oli kontaktit ja kepit hallinnassa :) On se vaan niin hurja vauhti Edillä, etten varmaan pystyisi pitkää rataa sitä ohjaamaan.
Onni ei tänään päässyt reenaileen ollenkaan, koska lepopäivä viikonlopun agiliitelyn jälkeen.
Reenailun jälkeen käytiin jäähyttelylenkki ja näki että poijat oli tyytyväisiä :))
Tiistaina heti aamusta ajeltiin Karin ja poikien kans lenkille Annalankankaalle. Rauhallinen lenkki tehtiin, koska meinasi olla jo todella lämmin heti aamusta. Kyllä vesi maistui poijille lenkin jälkeen.
Illalla ajelin OKK:n agikisoihin Haukkukeitaalle Onnin kans. Meidän ensimmäinen rataantutustuminen alkoi vasta klo 21.35, joten todelliset iltakisat. Eka radalla alku meni todella sujuvasti ja hyvin, mutta putkella Onni haukahteli ja siitä heti huomautus. Siinä sekosi meidän pakka ja tuloksena HYL. Toinen rata oli hyppyrata ja todella kimurantin radan oli Jämsän Jarmo tehny. Alku meni taas ihan mallikkaasti, mutta kun tultiin yhdelle putkelle jossa olin ohjauksessa myöhässä... Onni sujahti putkesta vauhdilla ulos suoraan minun jalkoihin ja siitä mamma teki todella komean "ilmalennon" maaten sitten maassa rähmällään. Siinä meni se ratasuoritus, mutta onneksi Onnille ei käynyt kuinkaan. Tarkistin heti että Onni liikkuu oikein ja kokeilin muutaman hypyn, eikä näkynyt mitään poikkeavaan. Kopeloin myös koko koiran läpi aristaako mistään, mutta onneksi ei reakoinut mitenkään!
Keskiviikkona ajeltiin Akuuttiin. Onnilla rokotukset ja silmätarkki. JEE, JEE, Onni täysin terve silmiltään!!! Nyt on sitten myös rokotukset kunnossa seuraavat 3-vuotta. Sulo kävi hammastarkissa ja niin varattiin peitsikulmurin poistoon aika, joka on maanantaina 25.7.11.
Lauantaina Tervosen Maarit tuli Susun ja Hanin kans ennen seitsemää meille. Pakattiin auto ja ajeltiin hakemaan Kuivalan Maikki, Duffy ja Agnes myös samaan kyytiin. Keltainen "paholainen" suuntasi keulan kohti Kemiä.
Tuomarina Irina Poletaeva, joka osottautui erittäin tiukaksi tädiksi. Näyttely oli nurmikentällä ja nurmi oli vielä aamusta märkä. Onni kun ei tykkää märästä nurmesta, pelkäsin ettei liiku yhtään. No, pelko oli osittain turhaa, mutta ei Onnin liike ollut yhtään niin rentoa kun on parhaimmillaan. Häntäkin meinasi vähän nousta, mutta ei pahasti. Onni esiintyi kyllä muuten todella mallikkaasti ja hienosti Onni sijoittui, tuloksena AVO ERI1 SA PU3 :) Onnin arvostelu lisätty omalle sivulle.
Onni Kemissä ERI1 SA PU3 Kuva Juha Sipola |
Onni kunnon "äijä" kuva Juha Sipola |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)