Alkuviikosta normilenkkelyä ja muita koiramaisia touhuja :)
Tiistai olikin jännittävä päivä kun ajelimme Active Dog hallille Onnin ja Edin kans. Luvassa Italialaisen maailmanmestari Nicola Giraudin agilitykoulutus. Aluksi tutustuimme itsekseen rataan joka oli hurjat 34-estettä pitkä. Todella, todella vaikea ja haastava rata. Tämän jälkeen kävimme Giraudin opastuksella radan läpi ja hän kertoi ohjauskuviot tarkasti miten kannattaa koiraa ohjata. Tässä tulikin jo paljon miettimistä ja oma "lamppukin" syttyi useaan kertaan ;) Periaate oli että koiran pitää toimia lähiohjauksessa samalla tavalla kuin kauko-ohjauksessakin. Ja ei muuta kun Onnin kans radalle... Alussa heti tuli ohjeistus että en saa liian voimakkaasti jarruttaa koiraa, koska Onni reakoi todella herkästi minun ohjaukseen. Sekä tietenkin liike koko ajan itsellä ettei tee turhia pysähdyksiä, koska Onni reakoi niihin myös voimakkaasti. 11-estettä mentiin hienosti alkuun ja sit mammalla ajatus pysähty. No, siitä jatkoimme matkaa onnistuneesti ja kepeiltä todella hurja sivuirtoaminen. Onni suoritti sivuirtoamisesta huolimatta kepit täydellisesti ja pääsimme onnistuneesti tämän erittäin vaikean kohdan keinulle asti. Huippu fiilis, miten hyvin yhteistyö sujui.
Tauon jälkeen jatkoimme keinulta ja hyvin mennä viipotettiin esteelle 27. Siinä Giardi ohjeisti tarkkaa pyörittämistä, koska jos minulla yhtään käsi heilahti liikaa Onni irtosi heti. Saatiin tämäkin onnistumaan ja jatkoimme matkaa puomille. Giardi seisoi puomin alastulon vieressä ja Onni alkoi "himmaamaan". Saimme hyvät vinkit miten alamme alastuloa nyt reenaamaan Onnin kans, että se tulee nopeammaksi.
Giardi kehui Onnia nopeaksi sekä taitavaksi ja sanoi että Onnissa on potenttiaalia vaikka ja mihin! :D Aaltosen Mikko meni Edin kans ja todella hienosti toimi Edin ja Mikon yhteistyö, vaikka hirveästi eivät ole yhdessä reenailleet. Ihaillen katselin reunalta heidän työskentelyä. :D
Oli kyllä todella antoisa agikoulutus ja kyllä oli kotona "takki tyhjä" koulutuksen jälkeen.
Torstai ja perjantai normi lenkkeilyä, sekä pientä valmistautumista viikonlopun agikisoihin.
Lauantaina Active Dogsin agikisat Haukiputaalla. Onnin kans ajeltiin aamusta kisapaikalle. Ensimmäisenä agirata ja kun odoteltiin omaa vuoroa huomasin että Onni kävi hiukan liikaa "kierroksilla". No, ei muuta kun radalle ja se oli sit ihan häsärdi. Onni jopa haukkui radalla, mitä ei ole pitkään aikaan tehnyt. Hylkyhän siitä tuli jo neljännellä esteellä. Toinen startti myös agiradalle. Tämä ei ihan niin paha häsärdi ollu, mutta tulos hyl. Yhden kerran Onni kuitenkin tälläkin radalla haukahti ja mä sit heti komensin josta hiljeni. Kolmas rata oli hypäri, jossa ihan minun ohjausmokia ja niistä kaksi täysin turhaa virhettä. No, tulos tältä radalta, mutta se ei paljo mieltä lämmittänyt kun tämäkin tuntui sellaiselta häsärdi suoritukselta. Enpä muista milloin kisat olisi mennyt näin totaalisesti "penkin alle", mutta ainahan näistä oppii ja miettimistä jäi todella paljon. Onni oli siis herra höyryhäyry päällä ja sehän tarttui myös minuun joten ajatukset ei olleet yhtään kasassa suorituksissa. Ei muuta kun nämä kisat pitää "nollata" ihan täysin ja uusin tuulin seuraaviin kisoihin... :)
Jäinkin talkoilemaan meidän kisan jälkeen ja siinä samalla sai seurata kerrassaan huippuagiliitelijöiden menoa. On se upeaa katsottavaa kun huippu ohjaajat menee huippu koirien kans, kerrassaan ihailtavaa!!!
Sunnuntaina olin talkoilemassa kisoissa heti aamusta. Tarkoitus oli että Aaltosen Mikko kisaa Edin kans, mutta harmi kyllä Mikko oli niin kovassa flunssassa ettei pystynyt kisaamaan. No, Edi sai sit extempporee Koskelan Kirsin ohjaajaksi. Kertaakaan Kirsi ei ole Edin kans aikaisemmin mennyt, joten tilanne oli ihan outo niin Kirsille kuin Edillekkin. Kaksi starttia ja molemmat agiratoja. Todella, todella hienosti Kirsin ja Edin yhteistyö sujui, vaikka tuloksena molemmilta radoilta hyl. Edi on kyllä aika mainio, koskaan ei ole Kirsin kans touhunnut ja reenannut, mutta niin vaan radalla toimi aikas hienosti Kirsin käskytyksen alaisena. Kyllä mua jännitti seurata radan reunalta parivaljakon menoa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti