Tiistaina Onnin agireenit. Kaplaksen Mari oli meitä opastamassa ja neuvomassa. Ensimmäinen komentti oli mulle että "rauhassa mutta antaa jalkojen liikkua" :) Todellinen juoksurata ja kyllä siinä mamma sai laittaa tosissaan töppöstä toisen eteen. Ensimmäisellä kierroksella käytiin vaikeita kohtia useampaan kertaan läpi, oli siis todella vaikeaa tämä rytmitys. No, toisella kierroksella saatiin todella hienosti onnistumaan vaikeatkin paikat kun rytmitys osui kohdalleen. Ainoastaan yksi virhe kun tein aivan liian syvän vekin ja siitä Onni sit sujahti putkeen vaikka piti mennä puomille. No tämä uusiksi onnistuneesti ja loppurata taas mentiin puhtaasti. Kyllä täytyy sanoa että tämä rytmityksen ajoitus on mulla hukassa, mutta jospa se sieltä jossain vaiheessa tulee... :)
Keskiviikkona päivällä ajelin Onnin kans Oulunsaloon fysioterapeutti Kaisa Vakkurin luo. Voi mahoton kun Onni nautti, silmät kiinni makoili Kaisan käsittelyssä. On se ihanaa katseltavaa kun näkee että oma Rakas koiruliini rentoutuu täysin ja nauttii. Nyt Kaisa laittoi myös akupunktiohoitoa neljällä neulalla. Viime kertaan nähden Onni oli jo paljo paremmassa "kunnossa", vaikka mitään isoa ja hälyttävää ei viimekerrallakaan ollut. Hyvät kotihoito-ohjeet Kaisa antoi meille myös mukaan.
Illalla Sulon agireenit. Aiheena kontaktit ja Kaplaksen Mari katsasti jokaisen ryhmässä olevan koiran kontaktit. Ihan hyvällä mallilla Sulolla alkaa olemaan. Tehdään siis edelleen vaan alastuloa, puomia ei menty edes kokonaan ollenkaan tänään. Tänään mentiin sitten ENSIMMÄISTÄ kertaa A-este kokonaan kahdesti ja jatkossakaan ei pidetä mitään kiirettä A-esteen kiipeilyn kanssa. Keppejä reenailtiin myös ja sitten pakkovalssi. Mari komensikin tähän että ohjaus tehdään vaan jaloilla, kädet ohjauksesta kokonaan pois. Siis aivan uskomatonta miten hyvin se toimi, taas sai Mari HOKSAUTETTUA mua kunnolla! :)
Torstaina oli jännä päivä, odottelin puhelua Tervosen Maaritilta joka vei Onnin morsiammen Viivin tiineysultraan Akuuttiin. Harmitus oli todella suuri, Viivi on tyhjä ja pentuja ei siis ole tulossa :(
Wikströmin Kaisan lausunto tiineysurltrasta oli tämä: Ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt sikiöitä. Suolistokaasut ja uloste huononsi näkyvyyttä.
Koko viikko on jännitetty milloin Edin morsiammen Alman synnytys käynnistyy. Vihdoin perjantaiaamuna Alman lämmöt laski ja siitä se odotus vasta alkoikin.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 01.30 Kaija soitti ja sanoi että nyt näyttäs Alma sellaisia merkkejä että synnyttää kohtapuolin. Niinpä hyppäsin autoon ja hurautin Rajakylään Kaijan luo. Kolmen aikaan Almalla alkoi kunnon supistukset ja siitä se sit lähti...
Alma (Susadan Vanilla) synnytti Violetdream kenneliin neljä ihanaa elinvoimaista soopelipentua. Klo 3.45 poika (224 g), klo 4.15 tyttö (219 g), klo 5.30 poika (238 g) ja klo 5.45 tyttö (188 g), todella kauniita pentuja ja kerrassaan ihanan värisiä soopeleita. Alma oli todella upea synnyttäjä ja todella ihana äiti pennuille.
Miljoonasti Onnea Kaijalle ihanasta pentueesta, kyllä tämäkin mummu on niin Onnellinen!!!
edessä tyttö1, vas. poika2, poika1 ja tyttö2 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti