Heti maanantaina ajeltiin aamupäivästä hallille omatoimisia tekemään. Todella mukava yllätys kun Riekin Pirkko ja Nucca sattui olemaan myös hallilla. Reenailtiin vuorotellen ja avustettiin toisia. Onnin kans alkuun hyppyjä ja putkea, halusin kokeilla heti miten reakoi tauon jälkeen. Hyvä on koiralla muisti, ei yrittänytkään haukkua vaan hyvin seurasi ohjausta ja meni todella näpäkästi.
Reenailimme myös kontakteja ja keppejä, sekä irtoamista. Kiitos Pirkko hyvistä neuvoista ja vinkeistä!
Sataa, sataa ropisee... mutta eihän me sokerista olla, joten kotimaastossa lenkkeillään vaikka välillä vettä tulee kuin saavista kaadettas. En kyllä tykkää yhtään näistä keleistä, mutta eipä näytä mein poikia häiritsevän kun lenkillä ollaan :)
Tiistaina ajelin taas hallille reeaileen Sulon kans. Pieni radan pätkä mentiin ja voi ihanuus kun jäbä on niin tohkeissaan. Kontaktit ja kepit reenailtiin myös. Eipä me kauan hallilla viivytelty, mukavia onnistumisia ja niin lähdimme 15min reenailun jälkeen jos pois. Turha jauhaa kakaran kans liian kauan. Parempi kun tulee mukavia onnistumisia ja jää hyvä mieli niin Sulolle kuin mammallekkin.
Illalla ajeltiin Annalankankaalle lenkkeileen. Seuraksi saatiin Tiina ja Juha + tytöt. Mukava tunnin lenkki käpyteltiin ja kyllä koiruudet nautti. Naurettiin että kyllä Mimmi on "hyvä jätkä", mennä viipotti poikien kans varsinkin Sulon. Samalla lailla merkkaili kuin mein poijat, siis ihan todellakin Mimmi "nostaa jalkaa", kyllä on mainio neiti :)
Voi mahoton, voi mahoton kun aika rientää...
Meidän Rakas Edi (Helskon Tsaikovski) täyttää tänään 22.6.2011 keskiviikkona 4-vuotta! Onnea Rakas Edi!!!
Edi 4-vuotta |
Keskiviikkona Onni ja Nasu sai hieronnan Kirsin kätösillä. Kyllä siellä taas niitä jumeja oli, joten kyllä oli hieronta nyt paikallaan. Jospa poijat ois nyt vetreempiä kun Kirsi sai jumeja auottua :)
Perjantaina käväsin Onnin kans vielä hallilla reenaileen pikkasen agia. Keppikulmia ja muutamia hyppyjä sekä putkea.
Lauantaina aamulla starttasimme kohti Rovaniemeä. Matkaseurana Tervosen Maarit kennel Dash'ing, sekä Susu ja Hani. Minulla matkassa Onni, Nasu ja Sulo. Edi jäi kotiin naatiskelemaan rauhasta Karin kans.
Ensimmäisenä kehässä Sulo pentuluokassa. Tuomarina Lessi Chistyakova Venäjältä. Urospennuissa ei ollut muita, mutta Sulo esiintyi kuin unelma. Tuomarinhan ei olisi ollut pakko antaa KP:tä, mutta Sulo sen sai kera todella hienon arvostelun.
Narttupennut voitti Heidi Viitan Aada (Jeonan Amazing Star) ja niin kilpailimme Sulon kans heitä vastaan. Tuomari pähkäili pitkän aikaa päätöstä ja lopulta Aada vei pitemmän korren ollen ROP-pentu ja Sulo VSP-pentu.
Nyt olemme Sulon kans käyneet neljässä pentuluokassa ja joka kerta poika on saanut KP:n. Kolme kertaa ollut VSP-pentu. Eipä ois voinut paljo paremmin mennä :)
Seuraavana kehässä tepasteli Nasu nuortenluokassa. Tuomarina Dusan Paunovic Serbiasta. Nasu kyllä seisoo kuin tatti, mutta liike on vielä hakusessa. Mamma kun komentaa häntää, Nasu on sitä mieltä että enpä sit liiku. Tänään kuitenkin liike oli parempaa kuin pitkään aikaan, joten jospa se siitä ajan kans tulee :) Nasu oli ERI 2, SA, todella tyytyväinen olen :)
Avoimessa luokassa esiintyi sitten Onni. Onni ei ollut tänään yhtään sillä päällä että olisi halunnut esiintyä. Voi sanoa että varmaan ajatteli "EI VOIS VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA" ;) No, tuomarin mielestä Onni oli kuitenkin Erinomainen ja siitä saa olla kyllä todella tyytyväinen.
Poikien arvostelut lisätty omille sivuille.
Todella mukava päivä hyvässä seurassa!!! On ne niin mukavia nämä näytelmät kun välillä saa nauraa niin että vatsalihakset on kipeenä. Hyvin juttu lentää shelttiporukassa :D Kiitos Maarit matkaseurasta!
Sunnuntaina Onnin kans agikisoihin Virpiniemeen. Vettä satoi ihan kaatamalla kun saavuttiin kisapaikalle. Kysyin mentäessä, että onko aikataulussa ja kuulemma oli. Lähdimme siis rauhassa lämppärilenkille, koska olimme ihan ajoissa paikalla. Just kun tultiin autolle ja aloin vaihtaa/vähentää vaatetta, kuuluttivat jo rataantutustumiseen. Niinpä meikä oli sit vähän myöhässä, peeveli aloittivatkin aikasemmin. No, starttasimme kolmantena agiradalle ja voi, voi, kun mulla oli "aivot vielä narikassa". En edes tajunnu kun Onni haukahti muutaman kerran, vasta kun usean esteen jälkeen. Hyllyhän sieltä napsahti, mutta muuten ihan sujuvaa menoa.
Hyppyrata vaikutti aika kinkkiseltä kun käytiin tutustumassa, mutta niin starttasimme radalle toisena. Todella, todella sujuvaa menoa ja käännöksetkin meni todella nappiin. Niin tultiin puhtaasti aina toiseksi viimeselle hypylle asti. Mammalla oli niin kiire että ohjaus unohtui täysin kun juoksin vaan menemään ja kosh. Onni luki mun liikkeestä sen että pitää hypätä viimeinen hyppy ja niin jäi toiseksi viimeinen hyppy hyppäämättä. Set oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana :) Olen kerrassaan tyytyväinen tähän rataan, pari huomautusta "murraamisesta" ja Onni seurasi ohjausta täydellisesti. Mieltä lämmitti todella se kun radan jälkeen kuulin kommentin että mä "uskalsin" liikkua todella hyvin, enkä varmistellut mitään :))) Jeee, kyllä tästä on hyvä jatkaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti