Ilmat lauhtu joten olemme nauttineet lenkkeilystä ja kyllä näki koirista että nauttivat. Sulo-Santeri vaihtaa hampaita edelleen. Kuulin myös kivoja uutisia, Edin poika Flipper oli päässyt agilityn alkeiskurssille Active Dogille, jee :)
Maanantai ja tiistai "levähdeltiin" kisaviikonlopun jälkeen lenkkeilemällä ja lepäilemällä.
Keskiviikkona Edi kävi reenailemassa agilityä Mikon kans. En ollut alussa paikalla kun piti käydä kampaajalla istuskelemassa ja kun menin hallille Edi ei edes huomannut minua kun oli Mikon "pauloissa". Yritin välissä käyttää Ediä ulkona, mutta EI lähtenyt minun kans kun Mikko jäi halliin. On se jännä huomata miten Edistä on tullut ihan Mikon koira agilityn suhteen :))
Torstaiaamuna kävin Sulo-Santerin kanssa reenaileen agilityn alkeita ihan omatoimisesti. Emme nyt mene ryhmään, vaan opetan alkeita ihan itsekseen. Kepit menee todella hyvin, putkeen juostaan innolla ja pussinkin sujahtaa vauhdilla. Reenailin myös ohjauksia ja voi mahoton kun Sulo oli innoissaan. Mä kun olen sellainen "kontaktifriikki" aloimme jo harjoitella puomin alastuloa ja hyvin jäbä hoksasi mistä on kyse.
Illalla ajelin sitten agireeneihin Onnin kans. Menimme rataa pienissä pätkissä jossa aiheena keppikulmat ja puomi jossa putki vieressä. Lopussa menimme radan kokonaisena ja voi mahoton kun meillä meni HYVIN. On se taitava tuo Onni :) Mikko oli vetämässä meidän reenejä ja kysyikin että "olenko käynyt salaa reenaamassa" kun meillä meni/onnistui niin hyvin. :)))
Perjantaina Edi lähti Mikon ja Marin kans ajelemaan Turkuun.
Illalla Nasu-Petterin kanssa ohjatuissa agireeneissä. Harjoittelimme keppejä ja rengasta yksittäisinä esteinä, hyvinhän se Nasu ne jo taitaa. Lyhyellä ratapätkällä harjoittelimme ohjausta ja ihan kivasti onnistuimme, vauhtiakin jo löytyy :))
Lauantaina oli KASin agikisat johon ajelimme Onnin kans. Ensin oli hyppyrata ja nyt toteutin sen mitä opin Activen kisoissa että ÄÄNETÖN OHJAUS. Jee, se toimi todella, todella hyvin. Todella sujuva hyppyrata josta tulos 5 kun yksi rima tippui. Voitto kuitenkin irtosi, koska kakkoseksi tulleella myös sama virhemäärä, mutta Onni päihitti ajassa vähän yli kymmenellä sekunnilla. :)
Agirata olikin sitten kökkö, oma moka... jarrutin liikaa ja siitä Onni ehti hypätä hypyn väärään suuntaan joten tulos hyl.
Illalla ajelin Amor´jade kenneliin Maikin seuraksi odottelemaan Jade neidin synnytystä.
Sunnuntaina jännitin mitä kuuluu Turun suunnalta kun Mikko ja Edi starttasi kahdelle radalle. Ensimmäinen agirata oli ollut todella MAHTAVA, tulos 5. Ensimmäinen rima oli tippunut, mutta muuten täydellistä menoa ja vauhtia on ollut koska ylivoimaisesti nopein aika :)) Toinen rata elikkä hypäri oli sit ollut vähemmän onnistunut, tulos 15 kun kolme rimaa tippunut. Hyvä Mikko ja Edi!!!
Amor´jade kennelissä olimme Maikin kanssa "päällään" pentulaatikossa kun Jaden synnytys alkoi. Neljä IHANAA pentua, 2 trikkityttöä, 1 blm tyttö ja 1 blm poika ja Jade oli mahtava äippä heti pentusille, voi ihanuus!!!! Onnea vielä tätäkin kautta Maikille ensimmäisestä pentueesta Amor´jade kennelliin!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti