Niin sitä elellään kevätaikaa ja poijat on saaneet matokuurin sekä punkkiaineen Bayvanticin, toivotaan että nämä iljettävät punkit pysyy nyt loitolla.
Meidän pihalla on vielä pari pientä länttiä lunta ja Sulo-Santeri hakeutuu aina lumelle pissille ja kakille, voi poika olla sit vähän "hukassa" kun ei lunta enää ole ollenkaan ;) Lenkillä kyllä tekee tarpeensa ihan lumettomalle alueelle, mutta omalla pihalla lumi on vielä pop.
Tiistaina Onni ja Nasu pääsi Osteopaatti Markus Laiokselle, joka oli lentänyt Riihimäeltä asti tämän perän koiruuksia hoitamaan. Yllätykseksi Nasu oli paljo pahemmassa jamassa kuin Onni.
Onnilla oikea takanen ja vasen etunen jumissa, mistä on johtunut että on vähän seisonut "vinossa" kun ei ole oikealle takajalalle kunnolla ottanut painoa. Laioksen käsittelyn jälkeen eron huomasi heti, todella taitava käsittely.
Nasua tutkiessa tuumasi että "mielenkiintoinen", oli jumissa edestä ja takaa. Tämä johtui siitä että Nasun vasemman puolen rintakehä oli ihan jumissa. Nasua Laios hoitikin kauemmin kuin Onnia ja varmoilla taitavilla otteilla sai jumit auottua. Olin siis enemmän kuin tyytyväinen Laioksen käsittelyyn. Huomasi että on todella ammattitaitoinen ja kyllä poijatkin nautti hoidosta! :D
Tänään aloitin myös Nasun kanssa luonnonmukaisen ruokinnan, pääsee nauttimaan samoja herkkuja Edin ja Onnin kans :)
Keskiviikkona Onnin agireenit ja olimme ensimmäistä kertaa ulkokentällä. Jihaa, se toimii edelleen :) vaikka jännitin että onko "höyry" päällä kun päästiin ulos reenaamaan. Yhden ainoan kerran huomautin ja se meni perille. Vähän tämä vaikuttaa nyt Onnin vauhtiin, mutta ei haittaa yhtään kun yhteistyö radalla toimii muuten mainiosti. Kyllä se vauhti sieltä ajan kanssa palautuu, kun Onnin ei tarvi keskittyä miettimään sitä ettei hauku. Hyvä näin!!! Aaltosen Mikko oli loihtinut taas mukavan radan :)
Torstaina oli KAS:in iltakisat agilityssä ja sinne met Onnin kanssa suuntasimma. Olin päättänyt että kun reenit on menneet tosi hyvin ja olemme edistyneet yhteistyössä niin hurjasti etten pilaa sitä nyt myös kisoissakaan. Ensin oli hyppyrata ja sieltä tulos 5 jolla kuitenkin voitimme sen kisan. Virhe tuli siitä kun Onni alkoi "ärräämään" ja mä heti huomautin niin kielto hypylle, set ei haitannu yhtään kun loppurata mentiin sujuvasti hiljaa! :)
Agiradalta LUVALLINEN 0-voitto :D Todella sujuvaa ja hiljaista menoa, yhdesti jouduin huomauttamaan kun taas samainen "ärrääminen" alkoi, siitä ei Onni kuitenkaan paineistunut niin että olisi virhettä ottanut. Yhtään ei Onni yrittänyt haukkua, mutta tätä "ärräämistä" tuli molemmilla radoilla kerran. Huomautan myös näistä, koska Onnin tuntien tämä "ärrääminen" on kierrosten nostamista pääkopassa ja siitä ei sitten hyvää seuraisi... Vauhti on kyllä hiipunut tällähetkellä jonkun verran, mutta ei haittaa yhtään. Hyvin ehdittiin molemmilla radoilla alle ihanneajan kuitenkin :)
Jes,jes,jes, olen niin tyytyväinen tähän yhteistyön löytymiseen ettei voi sanoin kuvata tätä fiilistä :D
Toivotaan että sama tahti jatkuu niin reeneissä sekä kisoissa, periksi ei anneta!
Perjantaina Edi meni reenaileen Mikon ja Marin kans aamupäivästä.
Neljältä alkoi Nasun agireenit, olemme nyt jatko 3 ryhmässä. Hyvärisen Kirsi oli meille vetämässä reenejä. Pieniä radanpätkiä mentiin ja voi mahoton kun mä olin pihalla... tuntu ettei millään valssi onnistu, mutta Kirsin tiukalla opastuksella sain sen onnistumaan. Meidän Nasun bravuuri on rengas, menee aivan intopinkeenä renkaan. Ei epäröi yhtään ja suorittaa renkaan aina oikein :))
Nasun reenejen jälkeen ajelin heti kotiin ja kaikki koiruudet mukaan Nasun jäähyttelylenkille ja Sulon lämmittelylenkille. Sitten Sulon kans takas kentälle...
Sulo reenaa nyt jatko 1 ryhmässä ja kouluttajana meillä Kilpiän Anna. Mentiin kolmen hypyn suora ja eipä siinä Sulo epäröinyt yhtään. Harjoittelimme myös valssia yhdellä esteellä ja tämäkin sujui vallan mainiosti. Lisäksi reenailtiin keppejä, kontakteja ja rengasta.
Sunnuntaina Äitienpäivänä joutu poijat odotteleen mammaa kotona, kun olin talkoilemassa shelttiporukan järjestämässä mätsärissä. Hieno mätsäri saatiinkin aikaseksi, yli sata koiraa ilmoittautui mukaan. Mukava päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti