On kyllä ollut mahtavia ilmoja ja siitä olemme nauttineet ulkoilun merkeissä. Viikon on nyt Edi ja Onni syöneet luonnonmukaista ruuokaa ja kyllä maistuu :)) On se vaan ihmeellistä miten kakan määrä ja laatu on muuttunu, kyllä huomaa että elimistö käyttää ruuan todella hyväksi. Kyllä Nasu ja Sulokin pääsee näihin herkkuihin aikanaan.
Tiistaina kävimme Annalankankaalla lenkkeilemässä Onnin ja Sulon kasvattajan Nevalaisen Tarjan ja Tarjan pojan Sakun kanssa. Kyllä oli vipinää kun Tarjalla oli mukana kaikki kahdeksan ihanaa karvaista ystävää.
Edi lenkkeili koko matkan hihnassa, koska nyt on sillä "kuntokuurilla" eikä riehumista hyväksytä yhtään. Eipä jäbä ollut moksiskaan vaikka muut kirmaili ja kurvaili.
Keskiviikkona kävin reenailemassa omatoimisesti Nasun ja Sulon kanssa agia. Molempien kanssa reenailtiin kepit, kontaktejen alastuloa ja ohjauksia. Innokkuutta löytyy molemmilta poijilta tähän lajiin :))
Perjantaina reenivuorossa omatoimisesti Onni. Keppikulmia ja sit vaan käveleskelin esteiden välissä Onni mukana ettei saa mennä esteille ilman ohjausta. Onni tahtoo olla niin omatoiminen että luikasee esteet vaikka en ohjaa, joten siksi tämä reeni. Kyllä alkoi lopussa jo hoksaamaan että "ai eipä mennä hyppyjä ja putkea jos mamma ei anna lupaa" :)))
Viikonloppuna reenailin Onnin, Nasun ja Sulon kanssa nätöä ja Edin kanssa otettiin vähän tokoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti