Viikko täynnä kaikenlaista mukavaa touhua poikien kans lenkkeilystä reenaukseen. Sulo-Santerilta irtosi tiistaina ja keskiviikkona alakulmurit. Uusia alakulmureita pukkaa ja yläkulmurit heiluu, mutta uusia ei vielä näy. Toivotaan että sieltä ne oikein tulisi suuhun. Takahampaita tipahtelee myös.
Keskiviikkona Edi pääsi reenaileen Mikon kans. Tekivät nyt ihan kunnon reenin ja kyllä se näyttää hyvältä. Mielenkiinnolla nyt jäädään odottamaan mikä on Piiran "tuomio" ensiviikolla, onko kuntokuurista ollut hyötyä...
Torstaina oli Onnin agireenit. Mikko oli tekaissut mukavan radan ja sitä sit kokeilemaan. Aiheena oli takakierrot ja sylivekit, ihan mukavasti siitä Onnin kans muutamalla yrityksellä selvittiin.
Perjantaina Edi lähti aamusta Marin ja Mikon kans ajelemaan Turkua kohti. Kyllä se vaan tuntuu oudolta kun kotona ei ole kuin kolme koiraa.
Hyvärisen Kirsi tuli klo 12.30 hieromaan Nasun ja Onnin. Nasu meinasi ensin vähän jäykistellä, mutta Kirsin varmoissa ja hellissä käsissä Nasu makasi lopulta todella rentona ja nautti. Onnihan on ihan lötköpötkö koko hieronnan ajan, nauttii todella Kirsin käsittelystä.
Lauantai olikin valmistelua illan lähtöön. Lähdimme klo 20.30 bussilla kohti Paimiota, jossa järjestettiin Shetlanninlammaskoirien pääerikoisnäyttely. Bussissa oli kaikenkaikkiaan 30 koiraa ja minulla mukana Onni ja Sulo-Santeri. Eipä tullut paljo nukuttua menomatkalla, mutta hyvin sitä vaan päivän jaksoi kun oli mielenkiintoista katseltavaa.
Pentujen kehä alkoi klo. 11.00 ja pikkupentuluokassa 5-7kk oli seitsemän koiraa. Kyllä olin huikeen ylpeä Sulo-Santerin esiintymisestä. Jäbä seisoi kuin tatti pöydällä kun tuomari kopeloi, liikkui kuin unelma ja maassa seisoa törötti kertakaikkiaan hienosti. Tuli olo että Sulo nautti esiintymisestä ja kyllä on tämmöstä koiraa ilo esittää joka toimii kuin unelma. Yllätys oli suuri kun tuomari sijoitti Sulo-Santerin kolmanneksi ja saatiin vielä KP elikkä kunniapalkinto. Voi että mamma oli yhtä hymyä :D Arvostelu on lisätty Sulon omalle sivulle.
Onnin kehä alkoi 14.30 ja avoluokan uroksia oli 14. Taas meinasi olla vähän taistelua Onnin hännän kannon kans, huoh. Hyvin Onni muuten kyllä esiintyi. Onni sai ERIn ja pääsimme siis jatkamaan vielä. Kaikkien ERIn saaneiden koirien joukosta tumari poimi kolme koiraa ensin ja sitten mietti/pähkäili todella kauan Onnin ja Shadeland He's A Wizard elikkä Velhon välillä. Vuorotellen kävi katsomassa Onnia ja Velhoa. Velho vei tuomarin suosion ja pääsi jatkamaan, mutta olin todella tyytyväinen tultiinhan me epävirallisesti "viidenneksi" :) Arvostelu nähtävänä Onnin omalla sivulla.
Kävimme vielä yhdesti pyörähtämässä Onnin kanssa kehässä kun olimme Helskon Kalevan elikkä Onnin isän jälkeläisluokassa. Hyvinhän se menikin, sijoitus 2.
Kotimatkalle lähdimme klo 19.00 ja kotona Haukiputaalla olimme aamulla klo 06.00. Voi jösses että väsytti, vaikka tulomatkalla sain nukuttua jonkinverran bussissa, mutta kyllä se tais olla sellasta "koiranunta".
Kyllä oli mukava reissu hyvässä seurassa ja tästä reissusta suuret kiitokset Yliruokasen Kirsille joka kaiken järjesti.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
maanantai 21. maaliskuuta 2011
viikko 11
Niin se aika vierähtää, mein Sulo-Santeri täytti 5kk 14.3.2011 maanantaina.
Hampaita on kovasti vaihtanut ja nyt jännityksellä odotellaan kulmureiden vaihtamista. Kyllä on kädet kyynärpäitä myöten ristissä että kulmurit tulee oikein suuhun!!! Aika näyttää...
Maanantaina kävimme Nasun kanssa agireeneissä ja Kaplaksen Mari oli meitä opastamassa. Edistystä on Nasun kans tapahtunut, koska siirryimme vinokepeiltä suorille kepeille reenaamaan ohjureita. Alussa Nasu vähän karsasti ohjureita, mutta sinnikkäästi reenaamalla ei lopussa enää niistä välittänyt. Sitten teimme pienen radanpätkän jossa kaikki vaikeat esteen näin aloittelijalle, elikkä rengas, pituus ja muuri. Niin se vaan Nasu reippaana poikana mennä viiletti radanpätkän ja kaikki vaikeatkin esteet meni kuin "vanhalla tekijällä" :))) Että mä olin ylpee mein Nasu-Petteristä!!!
Tiistaina agireenailua Sulo-Santerin kans. Vakkarina tietenkin kepit ja kontaktit. Renkaan laskin niin alas kun voi ja sitä sit reenailtiin, jäbä hoksas heti mistä on kyse. Otimme myös pieniä ohjausreenejä ja irtoamista. On se vaan niin ihana nähdä kuinka pentukoirakin on innoissaan tekemisestä :)))
Keskiviikkona Edi pääsi parin viikon tauon jälkeen kokeilemaan Mikon kans agimenoa ja onko kuntokuuri tuottanut tulosta. Voi Jee, hienolta näytti ja kyllä on saatu kuntokuurilla "tehoja" lisää, tästä on hyvä jatkaa!!!
Torstaina ajelimme Rukalle mökkeilemään, ulkoilemaan ja rentoutumaan. Ilmat suosi meitä ja kyllä naatittiin ulkoilusta... Rukan maastoissa oli myös hyvä tehdä Edin kans kuntokuuri reeniä ja tietenkin me se hyödynnettiin.
Sunnuntaina ajelimme Rukalta kotiin. Illalla pesin ja föönasin kuivaksi Onnin ja Sulon, koska ensiviikonloppuna suuntaamme näytelmiin...

Rukalla :))) |
maanantai 14. maaliskuuta 2011
viikko 10
On kyllä ollut mahtavia ilmoja ja siitä olemme nauttineet ulkoilun merkeissä. Viikon on nyt Edi ja Onni syöneet luonnonmukaista ruuokaa ja kyllä maistuu :)) On se vaan ihmeellistä miten kakan määrä ja laatu on muuttunu, kyllä huomaa että elimistö käyttää ruuan todella hyväksi. Kyllä Nasu ja Sulokin pääsee näihin herkkuihin aikanaan.
Tiistaina kävimme Annalankankaalla lenkkeilemässä Onnin ja Sulon kasvattajan Nevalaisen Tarjan ja Tarjan pojan Sakun kanssa. Kyllä oli vipinää kun Tarjalla oli mukana kaikki kahdeksan ihanaa karvaista ystävää.
Edi lenkkeili koko matkan hihnassa, koska nyt on sillä "kuntokuurilla" eikä riehumista hyväksytä yhtään. Eipä jäbä ollut moksiskaan vaikka muut kirmaili ja kurvaili.
Keskiviikkona kävin reenailemassa omatoimisesti Nasun ja Sulon kanssa agia. Molempien kanssa reenailtiin kepit, kontaktejen alastuloa ja ohjauksia. Innokkuutta löytyy molemmilta poijilta tähän lajiin :))
Perjantaina reenivuorossa omatoimisesti Onni. Keppikulmia ja sit vaan käveleskelin esteiden välissä Onni mukana ettei saa mennä esteille ilman ohjausta. Onni tahtoo olla niin omatoiminen että luikasee esteet vaikka en ohjaa, joten siksi tämä reeni. Kyllä alkoi lopussa jo hoksaamaan että "ai eipä mennä hyppyjä ja putkea jos mamma ei anna lupaa" :)))
Viikonloppuna reenailin Onnin, Nasun ja Sulon kanssa nätöä ja Edin kanssa otettiin vähän tokoa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
viikko 9
Voi mahoton että on viikkoon taas tullut kaikenlaisia koiramaisia touhuja :)
Maanantaina Edi kävi osteopaatilla Turussa Marin ja Mikon kans. Kyllähän siitä sitten seurasi että Edi on "kuntokuurilla" pari viikkoa, tarkottaa siis sitä että agireenailu jatkuu vasta tämän jälkeen. Kuntokuuri jatkuu kyllä edelleen vaikka pääsee reenaileenkin viikolla 11.
Edi tuli kotiin illalla yhdentoista aikaa ja kyllä sai taas varmaan tuntea että "ikävä on ollu" niin karvaisilla ystävillä kotona kuin myös minulla ja Karilla.
Tiistaina lenkkeiltiin ja Edin kans aloitin "kuntokuurin" :) Edi ja Onni siirtyi tänään luonnonmukaiseen ruokintaan. Mein Onni on ollut onneton syöjä, aamuisin kun kuivaruoka on laitettu kuppiin ei ole tullut edes syömään. Nyt nokottaa ensimmäisenä odottamassa ruokaa, kyllä lämmittää sydäntä nähdä kun koiralle maistuu ruoka. "Hyvä ruoka, parempi mieli"!!!!!
Keskiviikkona kävin aamupäivästä reenailemassa agialkeita Sulon kans. Taitaa jäbä seurata isänsä jalanjälkiä, sen verran innokas ja oppivainen on.
Kävimme myös samalla reissulla kyläilemässä ihanien neitokaisten Mimmin, Kertun ja Ninjan luona.
Illalla Onni kävi osteopaatin hoidossa, katsotaan oliko apua...
Torstaina nautimme ulkoilusta ja kotosalla touhuilin jokaisen poijan kans "omia juttuja" ;) Saivat myös manikyyrin ja siistin Onnia viikonlopun näytelmiin.
Perjantaina ajelin Edin kans Akuuttiin eturauhastutkimukseen. Kaikki oli siltä osin kunnossa, jes!!!
Yhden aikoihin Hyvärisen Kirsi tuli hieromaan Edin ja Onnin. Voi mahoton että poijat nauttii Kirsin käsittelyssä, kumpikin makaa ihan lötköpötkönä.
Illalla sit Nasun kanssa agireeneihin ja kyllä Nasu nyt pääsi yllättämään mamman ihan täysin. Kaikki reenit mitä tehtiin onnistui täydellisesti ja vauhdikkaasti, ihan kuin olisi näyttänyt että: Ootahan mamma mä näytän sulle vielä... :))
Lauantaina olikin herätys 04.15 kun lähdimme Onnin kans Karjalaisen Tiinan ja Juhan sekä Kerttu neidin kyydillä näytelmiin Juukaan.
Onni esiintyi kerrassaan mahtavasti, tuloksena AVO ERI 3 hienolla arvostelulla joka on lisätty Onnin omalle sivulle. Olin niiiin tyytyväinen Onnin liikkeeseen ja kaiken kruunasi kun häntä oli alhaalla. Mein häntäongelmasta ei ollut tietoakaan ja täytyy vaan toivoa että se ongelma olisi taakse jäänyttä elämää!!!
Kyllä oli lähellä että olisi saatu Tiinan kans "korkata" takaisin tullessa, nimittäin Ihanainen Kerttu neiti näytteli hienosti AVO ERI 1, SA, PN2, varaserti. No, kyllä se serti sieltä vielä napsahtaa ja sit juhlimma Tiinan kans :)))
Sunnuntaina kävimme poikien kans heti aamusta joenjäällä lenkillä. Sit mamma ajeli kuuntelemaan ja katsomaan agioppeja kun Jaakko Suoknuutti oli kouluttamassa Active Dogilla. Kylläpä sieltä hyviä oppeja ja neuvoja lähtikin miun mukaan Onnin, Nasun ja Sulon kans kokeiltavaksi.
Neljän aikoihin suuntasimme taas lenkkeilemään joenjäälle Nasun ja Sulon kans. Seurana Tiina & Juha, Aini, Tarja ja Pauliina. Lenkin kyllä kruunasi kun Edin poika Flipper oli mukana, voi mahoton että se on ihana ja aivan mahdottomasti oli poika kasvattanut karvaa! Parituntia jäällä käveltiinkin ja kyllä koiruudet nautti, vaikka väsykin alkoi jo loppumatkasta iskeä. Kotiin tultaessa vaihdoin koirat, elikkä lähdin uudelle lenkille Edin ja Onnin kans. Tunteroisen lenkki käveleskeltiin poikien kans ja tehtiinpä siinä välillä "kuntoharjoituksiakin". Kyllä nyt on mamma saanut liikuntaa :)))

Flipper ja Sulo |
Veljekset kun Ilvekset :) |
Edin poijat :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)