maanantai 2. toukokuuta 2011

viikko 17

Jos nyt päivittelis ihan ajoissa blogia niin vielä ois paremmin viikon tapahtumat muistissa. Kyllä nyt kelpaa lenkkeillä kun kurakelit on takanapäin, ei tarvi joka lenkin jälkeen olla neljä koiruutta pesemässä. :)

Maanantaina jännitettiin kotona netin ääressä kun Mikko ja Edi kisasi Turussa. Ikäväksi tulokset kerto että eka radalta hyl ja toiselta radalta 15 virhepistettä. Lujaa parivaljakko taas oli kyllä mennyt, ylivoimaisesti nopein aika, mutta se ei paljo lohduta kun tulee virheitä. Soiteltiin Mikon kans ja kerto että pari rimaa oli tullut alas, johtuen ihan Edin omasta "höyrystä" ja yksi kielto :( Tämä kyllä kertoo sen että Edi käy edelleen "kuumana" radalla ja siihen ei auta mikään muu kun reeni, reeni, reeni... No, tuore parivaljakkohan Mikko ja Edi on eikä vielä ole paljo ehtinyt yhteisiä reenejä tekemään, mutta jospa se jatkossa onnaisi :))

Tiistaina Edi oli käynyt Piiran hoidettavana ja edelleen hyvässä jamassa roppa on, tästä on hyvä jatkaa "kuntokuuria". Edi tulikin kotiin yhdeksän aikaan illalla ja voi sitä riemua muiden poikien osalta kun "pomo" tuli kotiin :))

Keskiviikkona meillä olisi ollut Onnin kans agilityreenit, mutta emme päässeet kun mamma oli Kuivalan Maikin kaverina Akuutissa. Siellä jännitimme ja odotimme kun Dani (Nice Try Dashing Dusty) oli leikattavana, montako uutta Amor'jadelaista sieltä tulee. Iloksemme sieltä neljä pentua kiikutettiin meille nähtäväksi jotka olivat oikeen tiitteriä menijöitä, mutta suruksemme kaksi pentua oli mennyt enkelikoiraksi. Jakauma oli kaksi soopelityttöä, yksi soopelipoika ja yksi trikkipoika :) Dani tuotiin myös ja ei siinä kauan mennyt kun päästiinkin jo ajelemaan Haukipudasta kohti. Kyllä Dani oli reipas mammakoira, heti alkoi hoitamaan pentuja vaikka varmasti oli suuresta leikkauksesta kipeä.
Onnea Maikki ihanasta pentueesta!!!

Perjantaina PÄÄSIMME Onnin kanssa agireenaileen. Pitkästä aikaa olimme Kaplaksen Marin tarkan valvovan silmän alla :)) Mukava 23 esteen hyppyrata ja HURJAA minun ja Onnin parantunut yhteistyö jatkuu... jee,jee,jee :) Vain muutama huomautus piti haukkumisesta antaa, muuten mentiin rataa todella mallikkaasti. On se vaan jännä että kun Onni on hiljaa ratasuorituksessa, minä olen paljo rauhallisempi ja pystyn keskittymään vaan ohjaukseen. Että mä olen ylpeä Onnista, toivotaan että sama tahti jatkuu :D

Lauantaina hyppäsimme aamulla Onnin kans Karjalaisen Tiinan, Kertun ja Ninjan kyytiin suuntana Ristijärvi. Tuomarina oli Jaana Hartus, joka osoitti heti alkuun että "tiukka täti" ja yllätykseksi mittasi kaikki koirat.
Onni esiintyi yksilösuorituksessa oikeen mallikkaasti, häntä pysyi alhaalla ja tuloksena Erinomainen. Jatkokehässä häntä alkoi "elää" ja niin sitä mentiin taas "viiri pystyssä". Että mua otti pattiin, mutta Onni on sellainen "Elvis" ja jääräpää että ei siinä mikään enää auttanut. Tottakai olen tyytyväinen että tiukalla tuomarilla Onni oli AVO ERI 3 :D Onnin arvostelu lisätty Onnin omalle sivulle. No, seuraavia näytelmiä odotellessa... ;)
Kotimatka meni todella rattoisasti kun kyydissä oli uusi SUOMEN MUOTOVALIO Kerttu (Foxitar Kerttufox) :)) Onnea Miljoonasti Tiina ja Juha & FI MVA Kerttu!!!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti