tiistai 13. elokuuta 2019

10.8.2019 Shetlanninlammaskoirien erikoisnäyttely

Shelttejen erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna Oulussa Nallikarissa. Elikkä ihan meidän kotinäyttely.

Mukana omia kotona asuvia koiria Nino, Remu, Bablo ja Santeri. Sekä Rina neiti junioreissa joka on sijoituksessa Riikan ja Tuomon luona. Kiitos Riikka ja Tuomo kun toitte Rinan esille.
Kasvatteja myös mukana Siru, Doni ja Minttu. Kiitos Eini, Aino ja Johanna perheineen kun toitte ihanat kasvattini esille.

Santeri herra tepasteli hurjan hienosti junioriluokan voittoon, JUN ERI 1 SA ihan huippua erikoisnäyttelyssä missä rodun kotimaasta kasvattajatuomarit.

Rina ja Minttu pyrähti juniorinartuissa ja tulos molemmille EH. Johon saa olla todella tyytyväinen tuomareiden tiukan linjan takia.

Siru todella kauniissa kunnossa ja sen näki myös tuomari, neiti upeasti suuresta 33 narttua olevasta avoluokasta kolmanneksi, ihan mielettömän hienoa! AVO ERI 3 

Doni oli tälläkertaa enkkutuomarille turhan runsasturkkinen ja vahva, sekä vähän riehakkaan liikkumisen takia pojalle H.

Bablo ja Remu valiouroksissa josta Bablolle EH koon vuoksi, mutta Remu hienosti VAL ERI2 SA. Tuomari harmitteli suuresti kun Remulta on etuhampaita poistettu. Tästä on hammastodistus kennelliitosta, mutta tämä tuomari ei sitä juuri noteerannut.

Nino veteraaniuroksissa ja hurjaa... Nino elementeissään pokkasi voiton VET ERI1 SA ja kruununa vielä nautiskeli esiintymisestä niin että kipusi PU4 pallille. Wohooo!
Nöyrin mielin vielä otettiin vastaan VSP- veteraani titteli, ihan mielettömän hienoa!

Hienot oli puitteet ja kaikin puolin ihan todella hienosti järjestetty näyttely, kiitos Pohjois-Suomen sheltit ja näyttelytoimikunta!!!!

Kiitokset myös kaikille ihanille sheltti-ihmisille kehän reunalla, niin mukava päivä ja hyvä mieli kaikilla!


Nino, Minitiimin You Make Hearts Sing kuva Kerttu Luostarinen


Santeri, Gwenda Easy Lover kuva Kati Korkeamaa
Kiitäjän Bablo, kuva Kati Korkeamaa
Remu, Onnenpisaran Voittamaton Riemu kuva Kati Korkeamaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti