maanantai 16. tammikuuta 2012

viikko 2

Tiistaina alkoi tauon jälkeen ohjatut agireenit Onnin kans. Rata oli kinkkinen ja vaikea, mutta tosi mukava. Ensimmäisellä kierroksella Kaplaksen Mari antoi todella hyviä ja toimivia ohjausvinkkejä, joita yritimme parhaamme mukaan toteuttaa. Toisella kierroksella mentiinkin koko rata ja hurjaa minä & Onni mentiin täysin puhtaasti 23-esteen radasta 21-estettä. Sitten iski mammalla "muistikatko", mutta mahtavasti onnistuttiin siltikin. Hyvillä mielin sai ensimmäisistä agireeneistä suunnata kotiin.

Keskiviikkona agireeneissä Sulon kans. Aaltosen Mikko oli tekassu mukavan 22-esteen radan jossa myös kepit mukana. Hyvin Sulo mennä porskutti menemään, ainoastaan pöytää piti aluksi vähän "ihmetellä". Pöytäkin sujui loistavasti kun palkan kans sitä reenailtiin. Todella mukavat reenit mukavassa reeniryhmässä! :)

Torstaina ajelin Onnin kans Oulunsaloon fysioterapeutti Kaisa Vakkurille. Kyllä Onni nautti Kaisan käsittelyssä. Ensimmäistä kertaa Onni sai myös akupunktio hoitoa ja toivotaan että tästäkin on apua.

Perjantaina Nino täytti 6kk, säkä on 35cm elikkä hyvissä mitoissa poika on tällähetkellä.
Nino 6kk

Sunnuntaina ennen viittä lähdin liikkeelle Onnin kans kotoa ja matkalla koukkasimma Törmäkankaan Kaijan Lunan kyytiin. Maikkulasta pomimma Tervosen Maaritin ja Susun myös matkaseuraksi ja sitten ajelimme kohti Kajaania. Onni avouroksissa ja ei ollut meidän Onni tänään "esiintymis" päällä. Muutaman kerran komensin kunnolla hännästä ja siitä Onni veti "herneet nenään" ja liike oli sen mukaista. No, olen tyytyväinen että saatiin kuitenkin Erittäin Hyvä, vaikka liike ei ollut yhtään rentoa ja lennokasta.
Onnin arvostelu lisätty omalle sivulle.
Susu pyörähti Maaritin kans narttujen nuorten luokassa ollen Erinomainen!
Luna tepasteli avonartuissa hienosti, voitti oman luokkansa elikkä ERI1, SA ja ollen myös PN4, Onnittelut omistajalle Kaijalle!
Suuret Kiitokset Maarit mukavasta matkaseurasta! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti