sunnuntai 23. lokakuuta 2011

viikko 42

Tiistaina ajelimme taas Onnin kans agireeneihin. Edelleen ihana Mimmi oli reeneissä juoksuhousut jalassa ja nyt tärpit "päällä". Yllättävän hyvin Onni malttoi keskittyä työskentelyyn radalla, jopa paremmin kuin sunnuntaina. Haasteellisia radanpätkiä Mikko oli taas kehitellyt. Mukavasti niissä onnistuttiin ja kyllä jäi hyvä mieli reeneistä.

Keskiviikkona Nino herra 14vk ja säkämitta näytti 29cm.

Saimme myös kylään keskiviikkona Tervosen Maaritin ja Petrin, sekä ihanaiset shelttineidit Susu ja Säde. Yritinkin näpsiä kakaroista kuvia, mutta aika liikkuvaa sorttia molemmat siis Säde ja Nino. Sulo viihdytti ihanaa Susu-neitiä todella innokkaasti.
Säde 9,5vk ja Nino 14vk
Torstaina agireeneissä Sulon kans. Pieniä radan pätkiä, aiheena valssi ja takaleikkaus. Jenniltä saimme hyviä vinkkejä ja niin saimme kokea onnistumisen riemua. Kyllä Sulo osaa :)

Perjantaina Edi lähti Mikon mukaan agireenaileen.

Lauantaiaamun ajeltiin Annalankankaalle lenkkeileen Karin ja koiruuksien kans. Tunteroinen käppäiltiin ja hyvin jaksoi Nino kakara muiden mukana.

Lauantai-iltana ajeltiin Karin, Nasun ja Ninon kans hallille. Nino lähti seuramieheksi tutustelemaan taas halliin ja mä menin Nasun kans agia. Nasu oli oikeen innokkaalla päällä ja pieniä radan pätkiä mennä hurauteltiin vauhdilla. Valssikäännöksetkin meni oikeen sujuvasti. Kepit meni todella mallikkaasti, ei mitään epäröintiä.
Nino ei arastellut yhtään vaan innokkaana seurasi Karin kans minun ja Nasun menoa. Häntä heilui niin että hyvä kun ei lähtenyt irti ;)

Sunnuntaiaamuna käytiin Karin ja koiruuksien kans hihnalenkki. Normi lenkistä poiketen kierrettiin Haukiputaan keskustan läpi, niin samalla tuli "sosiaalistamista" Nino kakaralle. Nino ei ollut moksiskaan autoista jotka huristeli ohi ja vastaantulijoista. Pikkuherra tepasteli todella reippaasti muiden mukana, mutta kyllä lenkin jälkeen uni maittoi.

Nino 14,5vk nukkuu lenkin jälkeen
Ninon sisäsiisteys on edennyt huiman harppauksen eteenpäin. Koko viikon aikana ainoastaan muutamat kakit tehnyt sisälle ja parit pissit piti lirauttaa. Jospa tämä olisi merkki siitä että kohta on sisäsiisti ja saadaan edes jouluksi matot lattiaan. Toivossa on hyvä elää!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti