sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Päivi Lilleberg on valittu vuoden 2010 Lännen shelttiyhdistyksen aktiiviksi :D

Tämän ilmoituksen saatuani olin todella häkeltynyt ja yllättynyt. En olisi osannut tälläista kunniaosoitusta odottaa mitenkään. Haluan lämpimästi kiittää tästä tunnustuksesta. Kiitos!!!
Tuli olo että APUVA, mitä tämä tarkoittaa ja niinpä sitten menin Lännen shelttiyhdistyksen sivuille katsomaan jossa luki näin... Ehdokkaaksi kelpaa henkilö, joka on omalla toiminnallaan edistänyt shetlanninlammaskoirien tunnettavuutta.
Kysäisinkin sitten ilmoituksen lähettäneeltä henkilöltä että millä perusteella juuri minä. Vastaus oli että olenhan tuonut Shetlanninlammaskoiria esille monessa lajissa, elikkä näyttelyissä, agilityssä ja tokossa. Tottahan tämä on, ollaan ajeltu ympäri Suomea näyttelyissä kaikkien poikien kans, agilityä olen kisannut Edin ja Onnin kans ja tokokokeissa käyty Edin kans. Pohjatyötähän tämä on vaatinut valtavasti että pystyin lähtemään useaan lajiin mukaan, varsinkin agility ja toko on teettänyt töitä, että olemme uskaltautuneet ihan kisoihin ja kokeisiin. Niin ja eipä kyllä tokokokeissa paljo shelttejä ole näkynyt, viimeisimmässä kokeessakin sain Ylpeänä esitellä ihanaa rotuamme.
Olen vieläkin niin Onnellinen tästä kunniaosoituksesta, että ihan "sanattomaksi" vetää!
Mein poijatkin oli pärjänneet ihan kivasti Lännen shelttiyhdistyksen kilpailuissa.
Nasu näyttelyshelttipentujen 4.sija
Onni näyttelyshelttiurokset 3.sija, Nasu näyttelyshelttiurokset 4.sija
Onni agilityshelttejen jaettu 8.sija
Edi tokoshelttejen 3.sija
Voi vaan todeta että "Hyvin menee, mutta menköön" :)))

6 kommenttia:

  1. Onnea tätäkin kautta hienosta tittelistä. Olette sen ansainneet.

    VastaaPoista
  2. Siinä on tunteja kulunut useamman koiran kanssa harrastaessa. Täyttä työtä, mutta harrastuksiin käytetty aika on varmasti ollut mukavaa ja palkitsevaa. Onnea vielä kerran v. 2010 aktiiville!

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Yhtäkään päivää en vaihtaisi pois koirien kans touhuilusta!

    VastaaPoista