Torstaiaamuna 7.6. lähdimme Hyvärisen Kirsin kans ajelemaan kohti Turkua. Mukana viisi sessukkaa, Kirsillä Bond ja Kirill sekä minulla Onni, Sulo ja Nino. Matka meni oikeen rattoisasti rupatellessa.
Kaikki viisi sessukkaa kävi Leena Piiran hoidossa ja kyllä oli meidän pojille tämä hoito enemmän kuin tarpeen. Nyt on sessukat taas kunnossa ja pidämme nyt Onnin kans kahden viikon tauon agista sekä Sulolle napsahti kuukauden tauko. Ravilenkkiä ja kuntoutusta/jumppaa nyt myös kotioloissa.
Perjantaipäivä saatiin ottaa rennosti lenkkeillen ja völläillen.
Lauantaina ajelimme Salon kaikkien rotujen koiranäyttelyyn. Tuomarina shelteillä Anna Redlicka Puolasta. Kehässä minulla kaikki kolme poikaa.
Junioriluokassa tepasteli Nino. Nino säikähti kehässä ollessaan sateenvarjoa ja tuntui ettei poika malta yhtään pysyä aloillaan tuomarin arvioinnin aikana. No, hyvin se kuitenkin meni loppujenlopuksi tuloksena ERI 1, SA.
Nuortenluokassa Sulo ja todella mallikkaasti poika esiintyi. Tuloksena ERI 2, SA.
Avouroksissa Onni ja tuloksena ERI 1, SA.
Mamma oli yhtä hymyä, hienosti meni kaikilla pojilla.
Parasuroskehässä minä esitin "säikähtäneen" Ninon, Hautalan Anni handlasi Sulon ja Hyvärisen Kirsi handlasi Onnin. Kiitos tytöt avusta!
Nino kakara veti pisimmän korren voittaen urokset, elikkä Nino oli siis PU 1, SERTI. Jeeee :)
ROP valinta ei ollut tuomarille vaikea ja niinpä lähdimme kehästä tyytyväisenä VSP-ruusuke kädessä :)
Ninon saalis siis ERI 1, SA, PU 1, SERTI, VSP
Sunnuntaina Tuurin kaikkien rotujen koiranäyttelyyn. Tuomarina siellä shelteillä Rainer Vuorinen. Pojista oli kehässä vain Nino.
Nino oli edelleen "säikähtäneen" oloinen ja tuntui että kaikki oli "mörköjä". No, liikkeeseen se ei vaikuttanut yhtään, Nino liikkui kuin unelma.
Ninon tulos oli ERI 1, SA, PU 1, SERTI, VSP
Rainerin kommentti ROP-kehässä että koska Nino perääntyi tuomarin tullessa kohti ROP menee nartulle. Olin todella samaa mieltä tästä tuomarin kans ja aivan oikean ratkaisun teki. Tyytyväisiä oltiin tähän VSP-titteliin :)
Poikien arvostelut lisätty omille sivuille.
Tuurista ajeltiin kotiin. Todella mukava ja antoisa reissu, suuret KIITOKSET Kirsille matkaseurasta! Huippu reissu!