Lara, Kiitäjän Brooke kävi terveystarkastuksessa tiistaina 9.5.2017 ja ihan mahtavat oli tulokset.
Lonkat A/B
Kyynärät 0/0
Polvet 0/0
Kyllä kasvattaja on äärettömän onnellinen ja erittäin kiitollinen.
Suuret kiitokset Heini ja Tuomas kun kävitte Laran tutkituttamassa, tämä on kultaakin arvokkaampaa tietoa niin teille kuin myös minulle. KIITOS!
Nyt voi Lara neiti jatkaa agilityn harrastusta hyvillä mielin.
torstai 11. toukokuuta 2017
torstai 13. huhtikuuta 2017
Terveystarkastusta
Maanantaina 10.4.2017 oli todella jännittävä päivä kun Bablolla ja Sirulla terveystarkastukset. Ajan olin varannut Oulun Eläinklinikalle, Lakovaaralle.
Ensin tarkastettiin polvet ja 0/0 molemmilla. Sen jälkeen rauhotus ja mä siirryin odotusaulaan odottamaan. Mua jännitti niin paljon että ihan oksetti, en muista millon ois niin jännittäny.
Eläinlääkärin kanssa katsottiin kuvat yhdessä ja hyvältähän ne näytti, joten jännityksellä jäätiin lopullisia tuloksia Kennelliitosta odottamaan.
Tulokset tulikin todella nopeasti ja että mä olin ONNELLINEN!!!!!!!
Kiitäjän Bablo lonkat B/B ja kyynärät 0/0 sekä ne polvet 0/0 JIPPPIIIIIIII!!!!!!!!
Silmätarkastuksessa käydään toukokuussa kun käydään rokotuksilla.
Bablo
Kiitäjän Bianca lonkat A/A ja kyynärät 0/0 sekä polvet 0/0 JIPPIIIII!!!!!!
Silmät tarkastetaan myöhemmin.
Siru

Vaasa 8.4.2017
Lähdin ajelemaan Pietarsaareen jo perjantaina kun yövyin Peltomaan Ninan ja Pasin luona. Koirista mukana Remu, Bablo ja Jymy. Mukava ilta vietettiin, suuret kiitokset Nina ja Pasi!
Aamulla näyttelypaikalle. Tuomarina ihan outo Saksalainen GRÜTTNER HANS-ERHARD.
Hienostihan se lähti käyntiin, Jymy pokkasi junioriuroksissa upeasti JUN 1 SA ja Bablo heti perässä JUN 2.
Remu tepasteli valiouroksissa hienosti VAL 2 SA ja vielä PU-kehässä upeasti PU2 pallille ja kouraan ojennettiin VARA-CACIB.
Kiitokset Ninalle ja Tanjalle avusta kehässä poikien esittämisessä.
Kehässä oli myös Remun ja Ninon jälkikasvua. Niin hienot tulokset heille myös.
Remun lapsosia
Jimmy, Shadeland Wind Beneath My Wings upeasti ROP pentu. om. Nina Peltomaa
Honey, Myhappiness Money Honey JUN ERI 1 SA om. Nina Peltomaa
Sylvi, Myhappiness Magic Touch JUN ERI 3 om. Tanja Pihlaja
Ninon poika
Zimba, Myhappiness King Creole AVO ERI 3 SA. om. Annie Nynäs
Kerrassaan mukava ja onnistunut näyttelypäivä, kyllä Vaasassa on kiva käydä kun kehät on todella suuret ja tilaa on ympärilläkin.

maanantai 3. huhtikuuta 2017
Erikoisnäyttely 1.4.2017
Shetlanninlammaskoirien erikoisnäyttelyyn Joensuuhun lähdimme perjantaina aamupäivästä ja koiria minulla mukana Remu, Siru ja Jymy. Matkaseuraksi saimme Sipolan Seijan sekä Ronin ja Maisan joka on Ninon tyttö. Yöpaikkana Joensuussa Kimmeli ja sinne tulikin Riikka ja Tuomo Namin kanssa, jonka myös olin ilmoittanut näyttelyyn.
Tuomareina nartuilla Ann Stafford ja uroksilla Mary Glover-Guest.
Kehät pyörivät yhtaikaa, joten kiirusta piti kun kaksi koiraa junioreissa ja kaksi koiraa valioissa.
Remu räjäytti potin jälleen!!!
Onnenpisaran Voittamaton Riemu VAL ERI 1 SA ROP!!!!
Siru neiti esiintyi todella hienosti. Voitto suuressa junioriluokassa ja parasnarttukehässä neljän sijoittuneen jälkeen heti viides kun tuomari halusi Sirulle antaa vara-sertin. Vara-sertistä kilpaili Sirun lisäksi nuorten luokan kakkonen ja avoimen luokan voittaja.
Kiitäjän Bianca JUN ERI 1 SA VARA-SERTI
Jymy tepasteli urosten junioriluokassa hienosti sijoitukselle,tuomari oli todella tiukka.
Jeonan Meet The King JUN ERI 4 SA
Nami neitille hienosti myös sijoitus valionartuissa.
Dash'ing Leading Lady VAL ERI 4 SA

![]() |
Remu, kuva Netta Timonen |

![]() | |
Siru, kuva Netta Timonen |
Jymy tepasteli urosten junioriluokassa hienosti sijoitukselle,tuomari oli todella tiukka.
Jeonan Meet The King JUN ERI 4 SA
![]() |
Jymy, kuva Inka Räsänen |
Nami neitille hienosti myös sijoitus valionartuissa.
Dash'ing Leading Lady VAL ERI 4 SA
![]() |
Nami, kuva Netta Timonen |
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Vuoden Sheltti Remu!
Uutisia Shetlanninlammaskoirien vuosikokouksesta jossa palkittiin vuoden 2016 menestyneet sheltit.
Ihan mieletöntä, Remu, FI MVA JMV-14 V-16 Onnenpisaran Voittamaton Riemu VUODEN SHELTTI!!!!
Nino, FI MVA SE MVA HeJW-12 HeW-12 Minitiimin You Make Hearts Sing Vuoden shettiuros sija. 6.
Nami, FI MVA SE MVA HeW-16 Dash'ing Leading Lady Vuoden shelttinarttu sija. 6.
Onni, FI AVA Mystica Line Mystery Man Vuoden veteraaniuros sija. 4.
Bablo, HeJW-16 Kiitäjän Bablo sai näyttely-ykkösruusukkeen.
Olen niin sanaton ja liikuttunut, ihan uskomattoman hienoa!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
C-pennut 5-viikkoa
Voi kamala kun aika juoksee ja nämä ihanat karvalapset on jo 5-viikkoa.
Uusia koteja on kovasti mietitty, mutta edelleen seuraillaan ja katsellaan pentujen kasvua sekä kehitystä että mihin päin kukanenkin sitten lähtee.
Siruttaja kävi tänään ja nyt on pennuilla ihan viralliset nimet.
Kuvassa vasemmalta:
Kiitäjän Cherokee
Kiitäjän Cecilia
Kiitäjän Clarissa
Kiitäjän Charlotta
Kiitäjän Cashmir

Vallu, Sissi, Sani, Sara ja Vellu |
maanantai 6. maaliskuuta 2017
C-pennut 4-viikkoa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)