Hyvää joulua!
Merry Christmas!
perjantai 20. joulukuuta 2024
maanantai 25. marraskuuta 2024
Waldo, Myhappiness Fever
Kiitäjän sheltit on saaneet uuden vahvistuksen joukkoonsa kun ihana Waldo poika muutti meille.
Tämä 'projekti' lähti liikkeelle jo vuodelta 2022 kun Messarissa näin pentuluokassa Waldon emän Selman. Sanoin jo silloin Ninalle että niin ihana narttu että jos kaikki menee hyvin niin minä haluan tästä nartusta itselleni pennun.
Niinhän siinä sitten kävi että kun Nina astutti Selman ihanalla Ollella niin jännityksellä jäätiin odottelemaan mitä sieltä syntyy... Niin mielenkiinnolla seurasin pentujen kasvua ja kehitystä. Kaikki meni hyvin ja ihana Waldo poika muutti meidän joukkoon ja on kotiutunut meille paremmin kuin hyvin. Reipas iloinen hännän heiluttaja.
Waldossa on eri sukuja kuin minun koirissa ja näin sain uutta verta meidän joukkoon. Waldon takaa tulee Ruotsin sukuja kun Olle, Smultronets I Love You Beacause on Ruotsin tuonti. Waldon emän Selman takaa tulee Norjan sukuja ja Selman isä on Saksan tuonti niin uutta verta siis molempien puolelta. Kauempana siellä on kuitenkin meidän ihanista ihanin Remu, Onnenpisaran Voittamaton Riemu mikä myös kiehtoi tässä yhdistelmässä.
Tuhannet kiitokset Ninalle ja Pasille tästä hurmaavasta herrasta, Kiitos!!!!
Waldo 6vk, kuva Nina Peltomaa |
Waldo 7vk |
sunnuntai 8. syyskuuta 2024
P-pennut
P-pennuista kolme on nyt muuttanut omaan uuteen kotiin ja ihanat kodit sai jokainen, toivon kaikkea hyvää ja Onnellista elämää pienille rakkaille.
Pentutarkastuksessa kaikki pennut todettiin terveiksi, mutta käytin Kiitäjän Pandoran ruuan oksentelun takia varjoainekuvissa ja sillä todettiin ruokatorven laajentuma.
Tässä eläinlääkärin lausuntoa:
Pandora ruokatorven varjoainetutkimuksessa.
Ruuan mukana syötettiin varjoainetta. Varjoaine jää ruokatorveen ja ruokatorvi on laajentunut(megaesofagus). Syy todennäköisesti synnynnäinen.
Suurella todennäköisyydellä ei parane. jotkut koirat pärjäävät vaivan kanssa kohtalaisen hyvin.
Pystysyöttö(Bailey chair)/juotto. ruokalun jälkeen pidetään pystyasennossa 15-30 min. Sopivan liukasta ruokaa, pienia annoksia usein. Ahmimiskuppi.
Suurentunut riski saada keuhkotukehduksia, jos ruokaa pääsee ruokatorvesta henkitorveen(
Pandoran kanssa oli siis vaihtoehtona se että pentu nukutetaan ikiuneen tai koti jossa on tietoa ja taitoa hoitaa pientä. Onni kävi meillä sillä tälläinen koti löytyi pienelle että siellä on jo samaa sairautta hoidettu yhden sheltin kanssa 7-vuotta. Pandora on ihan normaali pentu ja mennä touhottaa kuin muutkin, mutta tuo ruokailu pitää osata hoitaa oikealla tavalla.
Pandora muuttaa uuteen kotiin viikon päästä. Olen niin onnellinen että Anniina halusi ottaa pennun itselle ja hoitaa sekä huolehtia siitä parhaalla mahdollisella tavalla riskit tietäen.
Kiitäjän Pricilla, Pandora, Picassao ja Pedro 6vk iässä, kuva Susanna Suomela |
keskiviikko 17. heinäkuuta 2024
Pentuonnea
keskiviikko 19. kesäkuuta 2024
Kesäpentuja
Taimi on ultrattu kantavaksi ja odotamme pentujen sytyvän heinäkuussa.
Pentukyselyt s.postiin kiitajan.sheltit@gmail.com
sunnuntai 16. kesäkuuta 2024
Kiitäjän tuore Suomen Muotovalio
lauantai 18. toukokuuta 2024
O-pennut kohta 7-viikkoa
Kiitäjän Omar, O'boy, Odessa ja Oodi kohta 7-viikkoa.
Uudet kodit odottaa jo innoissaan pieniä uusiin seikkailuhin. Niin reippaat ja sosiaaliset pennut että hyvillä mielin voi kasvattaja pennut luovuttaa.
Kuvat Susanna Suomela